tiistai 12. helmikuuta 2013

Tylsistymisviikko, mutta pieniä valopilkkuja

Viime viikonloppu meni tosi kivasti, Perniössä oltiin raksun kanssa. Perjantaina katseltiin Voice Of Finland, ei kovinkaan jäänyt mikään laulaja hirveästi mun mieleen. No ensi viikolla sitten alkaa siellä kaksintaistelu. Toivottavasti siellä olisi Kaapo sitten. Sen kanssa on tullu jubailtua aina välillä. Katsottiin myös leffoja jonkun verrran. Yöllä nukahdettiinkin yhtäkkiä, ajateltiin et lepäillään vähän aikaa ja sit ruvetaa vielä jotain leffaa katsomaan, Ei oltu edes valoja sammutettu. Sitten herätäänkin joskus 4-5. aikoihin. Nopeasti siinä sitten hampaanpesut ja takaisin nukkumaan. Lauantaina herättiin jossain 12-13 aikaan.

Sinä päivänä tehtiin kaikenlaisia hassuja ruokia. Kasvishyrriä ja pizzaa.






Katsottiin myös euroviisukarsintoja, eli UMK kilpailua. Niinhän siinä kävi taas, että sinne viisuihin lähetettiin taas joku ihme hyypiö, joka kyllä on täyttä ........ viisukamaa, mutta voi voi, niin varmaan tälläkin massaan sekoittuu hyvin. Koska juuri perus viisuilua tuo on. Sellasta showta kokoajan. Mikael Saari olisi ollut parempi, tosin en sano, että hän olisi tuonut menestystä, hänellä kummiskin olisi ollut karismaa, ja koskettava biisi.

Tällä viikolla mulla onkin neljä päivää töitä, siis arkiviikolla. Jos otetaan viikonloppu mukaan, niin tulee 6.päivää. Hiukan kyllä ärsyttää, että joutuu olee myös sekä lauantai ja sunnuntaipäivän töissä. Onneksi ensi viikolla kuitenkin on viikonloppuvapaa, ja vielä tiistaina on myös vapaapäivä. Hiukan mietityttää kyllä tuo vkl. En ole koskaan ollut viikonloppuna töissä. Ja olen myös iltavuorossa. Tosin, ei se ole sen enempää iltavuoro, kuin pääsee n. viideltä. Saa nähdä oonko ihan kuitti viikonlopun jälkee. Näin etukäteen tuntuu, että huhhuh, miten tulen kestää.

Onneksi tuo ihana rakas kultanen on mun kanssa täällä joka päivä, ihanaa saada nukahtaa sen viereen joka ilta. Ollaan suunniteltu, että perjantaina tehtäis jotain esim. kanapastaa, ja mä ottaisin sitten sitä mukaan töihin. Sunnuntaiksi sitten ehkä täytettyjä paprikoita.
Viime lauantaina oli taas yksi yhdeksäs päivä, vietimme 1.v ja 4kk:n päivää. Yhdessä ollaan jo sen verran oltu.

Tänään on siis laskiainen ja töissä oli tietty laskiaispullia. Niitä mä tänään pistin esille ja olin vähän aikaa kassallakin. Ihan jees, ei suurempia ongelmia. Loppuviikon saan olla varastossa, huomenna on ihan iisi päivä. Tulee vain salaattikuorma. Alunperin mun piti olla huomenna vapaalla, mutta tänään sitten pomo kysäisi, että voisitko olla huomisen töissä?`Ehdotti sitten, että saan sen vapaapäivän perjantaiksi. Kyllähän se mulle sopi. Kun en kumminkaan mitään erityistä ole suunnitellut tekeväni.

Torstaina sitten ystävänpäivä. Olen jo ostanut raksulle yhden lahjan, Huomenna voisi käydä vielä jotain ostamassa, kun ehdin töiden jälkeen. Toivottavasti se pitää mun lahjoista. Eilen sitä sitten vähän itkettiin, oli vain sellanen fiilis yhtäkkiä, Kulta rupesi itkemään, en tarkoittanut mitään pahaa, ja kultakin se aina sanoo, että ei se koskaan ole mun vika, se on vaan niin herkkä. No heti menin sitä lohduttamaan, ja mäkin siinä rupesin itkee. Mutta heti oli sitten jo parempi olo. Ystävänpäivänä varmaan katsellaan romanttisia leffoja ihan kotisohvalta, ja höpötellään ja ollaan onnellisia. Mikäpäs sen ihanempaa kuin olla vaan, sen ihanimman kanssa. <3






keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Torttupäivä sitten taas ohi

Eilen oli sitten Runeberginpäivä. Eli torttuja kaupoissa ja ruokaloissa ympärisuomea. Työpaikallakin oli niitä, mutta äh, ei näyttänyt kovin erikoisilta, niin en sitten ottanutkaan. Viikonoloppuna oltiin raksun kanssa syöty yhet tortut, ja eilen ostettiin vielä päiväksi yhdet. Hyviähän nuo tortut ovat. Pakko myöntää.



Töissä on ollut ihan jees. Aikaisia aamuja on ollut nyt kokoajan, mutta ei se mua haittaa, ihan kiva päästä kuitenkin suht ajoissa sieltä poiskin. Iltavuoroissa en ole vielä ollut, mutta perjantaina ehkä joudun, tosin se ei ole vielä varmaa. Ja tällä hetkellä näyttää epätodennäköiseltä, kun työntekijöitä on aika paljon sairaana, joten mä oon ainakin nyt muutaman viikon ollu korvaamassa yhtä työntekijää, saatan olla tän koko viikonkin. Eilen ja tänään on ollut ihan mukava päivä. Oon saanut rauhassa tehdä hommia, varmaan huomennakin. Vähän jännitän sitä huomista, kun silloin saan tietää perjantain aikataulusta, haluisin, että olisi aamuvuoro. Ollaan menossa raksun kanssa Perniöön, eli Salon lähelle. Mukavaa viikonloppua siis tiedossa. Leffailua, pelailua ja ulkoilua varmaan.

Alkuviikko on ollu aika tylsä.. No, mun mutsi tuli käymään maanantaina, ja oli kaksi päivää. Eli vielä tiistain. Me siivottiin maanantaina raksun kanssa, mielestäni aika hyvin, mutta silti tuli jotain sanomista, että siisti pöydät, vaikka justiinhan me oltiin siivottu. Se vähän tuntui, ja ärstytti. miksi se tulee tänne valittamaan. Kyllä se mua on aina vähän ärsyttäny, ku se tulee höpöttää kaikenlaista, puoletkaan sen jutut ei mua kiinnosta, höpöttelee kokoajan vaan. Me sitten vaan oltiin omissa oloissaan, onneksi ei se nyt kovin usein täällä käy.  Olen miettinyt jo kauan, että en mä tässä asunnossa aio asua lopun ikääni. Vaikka ostinkin tämän, ja kun tässä tulee joskus putkiremppa, ni asunnon hinta nousee ja varmaan menee kaupaksi paremman. Tosin pitää tässä vielä asua muistaakseni vuosi, ennen ku pystyy myymään. Mietitään uuden asunnon ostoa sitten. :)
Täällä kaikki on vaan aika tylsän näköistä, kun ei oo sisusteltu. Ois tehnyt mieli joskus, mutta ei oo aikaa, ja haluisin vähän enemmänkin sisustaa. yms, kaikkea.
¨
Tässä vielä kuvia viimeisimmistä hetkistä.