Tämä viikonloppu ollaan Kouvolassa tyttöystäväni kanssa. Eilen perjantaina tultiin taajamajunalla. Viiden aikoihin lähti juna, katsoin torstaina, että tuohon junaan ehdittäisiin hyvin. Nyt kun kullalla ei ole sitä tämän lukuvuoden opiskelutarraa, niin kalliiksi tulee silläkin. Ostettiinkin sitten junasta liput, hah meidän viereen tuli jotain ihme nörttiopiskelijoita, jotka puhuivat matikasta, elokuvista, politiikasta, facebookista, tietokonepeleistä ja musiikista koko matkan lahteen asti. Ne haisi vielä aikamoisesti hieltä. Rasvainen tukka sillä pojalla, eikä tytölläkään ihan tuo henkilökohtainen hygienia ollut kunnossa. Ei siinä oikein pystynyt keskittymään lukee kirjaa, kun viereisissä paikoilla hien haju tuli. No, Lahden jälkeen saatiin raksun kanssa olla kahdestaan siinä vaunuosassa. Faijani oli mökillä perjantain, tänään se sitten tuli sieltä, just kun oltiin heräämässä, niin kuulin että se tuli.
Eilen tehtiin pientä reklamaatiota VR:lle. Kun kerroin mutsilleni tuosta viime sunnuntain junatapahtumista, niin se kehotti heti, että tehtäisiin sellainen. En tiedä, ei se varmaan hyödytä mitään, mutta mutsi sanoi myös jos ei ala mitään kuulumaan niin voisi ottaa yhteyttä kuluttajansuojavirastoon.
Kirjoitettiin palautteeseen, että konduktööri käyttäytyi epäkohteliaasti, sekä uhkasi poistattaa meidät junasta. Hän epäili meitä huijareiksi ja maksatti meillä uudet liput + vähän bonusta. 45€ yhteensä. Verkkopankkini sivuilla kun näkyy tiedot tuosta tilitapahtumasta, niin se todistaa ettei me mitään olla huijattu.
Tänään käytiin vähän shoppailemassa. Uudessa isossa ostoskeskuksessa nimeltä Veturi. Olihan se aika samannäköinen kuin tuolla Leppävaarassa Sello. Oli samanlaiset liukuportaatkin. Heh, salkkareissahan on näytetty monta kertaa tuo Sellon ostoskeskus. Viimeksi pari viikkoa sitten. Tuli ostettua talvitakki, heti kun näin sen siinä seppälässä ni menin heti kokeilee, ja näyttihän se ihan ok:lta, niin mietin, että miksei tuon voisi ostaa, ku mulla ei oo kovin hyviä talvitakkityyppisiä takkeja ollenkaan, yhdestä on vetoketju rikki, joten sillä ei talvea pärjää, syksytakkina sitä voi käyttää. Yhdet sukat myöskin ostin.
Käytiin myös syömässä. Kiinalaisessa ravintolassa. Otettiin raksun kanssa kasvisruoat. Mulle tofua sekä kasviksia, raksu otti kasviksia chilikastikkeessa. Aika samanlaiset annokset. Porukat otti jotain kalaa ja kanaa, niin vaihdeltiin sitten, et otettiin vähä kaikkea lautasille, kuten kiinalaisessa ravintolassa tehdään. Hyvää se oli.
Tässä kuva tuosta takista.
Tuossa äsken katsottiin Pirates leffa, ensimmäinen osa.
Nyt on jo sunnuntaipäiväksi vaihtunut. Taas sitten matkailua junalla, toivottavasti huominen matka sujuisi hyvin.
Oi että, ihanaa tuon raksun kanssa vielä valvoa, valvotaan ehkä jonkun aikaa tässä vielä. Hassuillaan koneella ja kuunnellaan musaa.
Maanantaina kullalla sitten taas töitä, ja ehkä koko viikon. Se ei kyllä vielä ole ihan varma, että onko perjantaina, saattaisi olla viikonloppuma, mutta saa nähdä, pitää miettiä sitten itselle jotain tekemistä lauantaipäiväksi, ja ehkä sunnuntaiksi, katsotaan nyt mitkä päivät se raksu on töissä.
Nyt heippa, ja hyvät yöt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti