torstai 26. syyskuuta 2013

Tatuonti ja kissapostaus.

Syyskuu on kulunut aika normaalisti. Ihan mukavat säät ollu, tai no, tässä parin viikon ajan se on tuntunut, että syksy se taas on tullut. Ohi menivät myös Korkeasaaren kissojen yöt. Tällä kertaa molemmat perjantait olin paikan päällä. Raksu oli tietty töissä. Näin Von Hertzen Brothersit, The Lieblings, Katri Ylander, yms yms. Yks hassu hippi tyylinen bändi oli 13.9. Kuviakin tuli napsittua. Mulla oli kummatkin viikonloput töitä, tuntuhan se vähän ärsyttävältä, mut kyllä niistä selvittiin.

Varma syksyn merkki on myös se, että Big Brother ohjelma on taas alkanut. Tällä kertaa Suomen ensimmäin julkkis big brother. Täytyy kyllä sanoa, että aika floppi tämä on ollut, ainakin asukas valintojen perusteella. Onhan siellä ollut muutama valopilkku. Oli tosi kivaa katsella, kun Andy oli talossa. Ja olihan sen jälkeen mun suosikki myös toi Frederik. Ehkä sen takia, kun se oli toiseksi kovin julkkis talossa. Nythän sielä ei oikein ketään niin isoa ole. Eikä ole myöskään saatu tilalle kovin isoja nimiä. No sehän nyt oli jo alusta lähtien selvää. Tähän mennessä sieltä jo poistunut noiden lisäksi Marianne. (pikku pissis), Teppo, ja Claudia. Häädetty talosta katsojaäänestyksessä on tällä hetkellä vain kaksi. Kai ja Susanna. Tilalle on tullut Susanna, tämä Sievisen exä. Esko Eerikäinen, BB-Niko... siis Saarinen. :D ja joku nevahöörd Matkaopas. :D

Mutta joo, mennäänpäs nyt  asiaan, eli tämän postauksen otsikkoon. Olen nimittäin varannut tatuointiajan. Tänään kävin sen varaamassa. Aikaisemmin raksuni yllätti, ja oli mennyt varaamaan oman aikansa  yhdessä Hakaniemen tatuointiliikkeessä, hän on suunnitellut sitä aika paljon, ja ehkä pienoinen yllätys oli hänelle, että siitä tuli niin monimutkainen tehtäväksi tatuoijalle, että siinä tekemisessä kestää se koko päivä, tai siis viisi tuntia. Ja hinta sen mukainen. Tuntitaksa on se 100€. Varausmaksu maksetaan varausta tehdessä ja se oli kuulemma ollut 50. Se hyvitetään siitä tatuointilaskussa, eli näin maksetaan toisella kertaa 450€ Noh, raksu joutuu kärsimään, hehheh. Vaikea uskoa, että se jaksaa olla kauan paikoillaan. Itse en tiedä jaksaisinko vaan istuskella siinä. Kummatkin otetaan muuten olkapäähän tatuointi. Mä otan sellasen nuottiavaimen, jossa on sydän sekä Peacemerkki. Mun tatuointi on aika helpohko tehdä. Siinä kestää vaan tunnin. Mun tatuointi maksaa 120€. Eli ihan ok hinta. Onneksi kävin tänään, sillä sain hyvän ajan, silloin kun mä oon "syyslomalla" niin silloin sain ajan. 21.10 mulla siis se aika on. klo 12. Olis vähän  vaikea muuten noita päiviä kalenteriin miettiä, kun mulla noi työajat vähän vaihtelee. Vähän paskaa tämmöinen, kun ei oo sellasta yhtä ja samaa vuoroo, ja ei tiedä koskaan kuin kolme viikkoo ennen nää työvuorot, mutta nyt kun mulla on toi loma ni silloin ehtii käydä ottamassa mustetta ihoonsa. :D Onneksi sain tuon ajan, ettei ollut niin viivettä. Laitan sen mun tatuointikuvan tänne loppuun sitten ainakin.

Toinen juttu onkin sitten se, että me ollaan mietitty, että otettais meille oma kisu. Raksu laittoi ilmoituksen, ja ollaan saatu muutamia vastauksiakin, että oltaisiin ottamassa/ostamassa kisua. No yksi vaihtoehto on Kirkkonummella sellanen kisu, se saataisiin ihan ilmaisiksi. Jännittäviä aikoja siis tulossa. No mutta taidan lopettaa tähän, ja laittaa loppuun vielä kuvia.


Tuollaista kuvaa ajattelin. Siitä tulee vähän erilainen kuin tämä alhaalla oleva. Vähän enemmän noita koukeroita, sillä nuottiavainkaan ei niin ihan suora ole. Tuossa tatuoinnissa tulee ilmi siis mun rakkaus musaan ja elämään yleensä. Ja sydän siihen myös siksi, että se on symboli tuosta mun raksusta. <3











tiistai 3. syyskuuta 2013

Syyskuun ensimmäinen postaus

Nyt se syyskuu on sitten jo tässä. Vielä ei ihan kauheat syyssäät ole olleet. Aurinko tuolla näyttää vielä jotenkin paistavan. Lämpötilakin hieman +20 puolella. Aamuisin kyllä ollut aika kylmää, shortseilla olen vielä välillä lähtenyt töihin. Ei ihan kylmä fiilis ole tullut, mutta en kyllä kauaa shortseja enää käytä. Viime viikonloppuna olikin sitten vika vapaa viikonloppu muutamaan viikkoon, seuraava vapaa on sitten alkamassa tuossa 20.9. Vai oliko se päivä nyt se perjantai. No, mutta kummiskin, tässä nyt sitten pari vkl:ää putkeen töitä. Ei se nyt hirveästi haittaa. Raksullakin on silloin Korkeasaaren kissojen yöt meneillään, mutta sunnuntait aina vapaat. Vähän harmittaa, kun mä oon kummiskin sunnuntait töissä. Muistaakseni ensi sunnuntaina neljään asti, ja parin viikon päästä iltavuoro, eli viiteen asti. No, kyllä ne päivät menee varmaan aika nopeasti. Nyt on tullut muuten hiukan rennompaa tuolla viikoilla töissä oleminen, tai no kaikki johtuu yhdestä työntekijästä yhdessä vuorossa, joka oli kaikille vähän hankala. Nyt se on vaihtanut työpaikkaa, ja ei ole enää tuolla meillä. Helpottaahan se hiukan munkin oloa, vaikka ihan mukava se mulle oli. Mutta se vaan tuli aina mulle puhuu paskaa eri ihmisistä, ja välillä sellasista kiireapulaisista jotka tuolta seuren kautta tulee. Välillä mua ärsytti se, kun miksi se mulle tulee niistä valittaa. Samaan aikaan mä sitten höpöilin seuren tyypin kanssa jotain, tietysti, kun mä tuun niin hyvin toimeen kaikkien kanssa. Nyt saa niissä vuorossa vähän vapaammin tehdä hommia, eikä tarvi olla varautunut, että joku tulee valittaa, että millä tavalla sä homman teet. Ja yhteistyö toimii paremmin muutenkin. Työhommat on lähtenyt tältä syksyltä ihan mukavasti käyntiin. Tosin kyllähän sitä haluaisi jo saada sen loman. En nyt vielä ole varma koska mulla on se. Ainakin sen toiveen esitin, mutta en ole vieläkään asiasta kuulllut mitään. Pitäisi tässä varmaan mennä pomon juttusille joku päivä. Heh, sen piti pitää mulle jo toukokuussa joku kehityskeskustelu tyylinen juttutuokio, mutta sinä päivänä kun sen ois kuulunut olla, niin oli niin kiire tuolla töissä, että mun piti tuurata yhdessä vuorossa, joten sekin sitten jäi. Onkohan pomo jo senkin unohtanut. No ei se mitään, ei se mua haittaa.

Saapa nähdä nyt, millainen raksun syksy tulee olemaan. Hänella on vielä muutamia vuoroja Korkeasaaressa, tällä viikolla se Kissojen yön eka perjantai, sitä ennen sillä on tuo torstai päivä töitä, ja sitten myös se lauantai. Toivottavasti se löytäisi tuon jälkeen jotain muuta työtä, voisi tulla aika pitkästynyt olo olla kotona vaan, ja sen kyllä helposti myös välittyy raksusta jo päälle päin. Sellanen turhautuminen, jos ei mitään työtä löydy vähään aikaan. Hän kun on sellainen ahkera, ja ei missään nimessä laiska, aina puurtamassa ja jää vaikka ylitöihin jos on pakko. Kesällä hän oli aika paljon ylitöissä, joka sitten tälleen loppukesästä varmaan huomattiin myös töissä, tai kyllä sielä muutkin joutu usein jäämään, niin nyt heille oli tullut ylityökielto, ettei saa edes jäädä. Tai siitä pitäisi keskustella, että saako jäädä. Mulla ei oo koskaan semmoista ole ollut. Aika hyvin mä myös olen saanut kaikki hommat hoidettua, harvoin olen joutunut jäämään ylitöihin. Oon ollut n.2 vuotta kohta tuolla, ja muistan, että oisinko joutunut jäämään ylitöihin kaksi kertaa. Eli en kovin montaa kertaa. Yleensä tahtoo olla semmoinen, että n.10 - 15 min ennen kotiinpääsyä, niin kaikki hommat on jo tehty.

Elokuun viikonloputkin ne nopeasti ohi kului. Mulla oli viisi viikonloppua vapaata, kun tuo viime viikonloppukin lasketaan mukaan. Nyt on taas vaikea tottua noihin viikonlopputöihin. Jotenkin aina tuntuu tosi oudolta lähteä joku lauantai-aamu töihin. Minun työurani aikana en ole muussa paikassa ollut viikonlopputöissä, joten kyllä tää sopeutuminen ottaa välillä vähän koville. Kun haluisi olla viikonlopun ihan rentona, mutta sitten joutuukin töihin. Onhan se sitten toisaalta mukavaa olla arkena vapaalla, mutta mitäs mä silloin teen? Moni kaveri ei ole vapaalla, ja raksukin silloin ku se oli kesällä töissä tuolla Korkeasaaressa, ni meidän vapaat ei oikein kohdanneet, paitsi silloin kun mulla oli kesäloma. Nyt mulla olisi viikonlopun jälkeen sitten kaksi vapaapäivää, eli ensi viikon maanantai ja tiistai. Nyt tämä päivä on ollut vapaa... Onneksi, Hyvä huolipäivä ollut tämä. Tuli käytyä kirjastoissa ja fida kirpputorilla. Kotona katseltiin youtubesta vanhoja salkkarijaksoja. Siellä yksi tyyppi on laittanut monia salkkarijaksoja. Sopivasti jatkuu ne melkein siitä mihin tuo kesän uusintajaksot loppui tuossa viime perjantaina. Maanantaina huomasin, että salkkariuusinnat loppui tältä kesältä. Tilalle tuli nää Kauniit & Rohkeat. Tänään sitten tulee se Big Brother Julkkis.... Saa nähdä ketä siellä sitten on. Sen näkee sitten illalla. Nyt katsellaan uusi päivä sarjaa ja sen jälkeen suorana Kortesmäki. Kyllä se tämäkin ilta ja koko päivä on kulunut nopeasti. Tässä sitten olisi viiden päivän työputki, joka päivä sitä laskee päiviä seuraavaan vapaapäivään. Sillä taktiikalla mä oon jo monia vuosia pärjännyt. Kyllä sitä haluaisi vähän lomailla tässä taas.

Tuossa yksi viikonloppu käytiin taas tuolla semifinaalissa. Oli kyllä yksi huonoimmista keikkailloista missä olen ollut. Ei oikein kumpikaan bändi säväyttänyt, joten tuli lähdettyä suhteellisen aikaisin. Vikalta bändiltä kuunneltiin vaan pari biisii. Eipä ollut hääppöistä.

Päivä kerrallaan tässä siis mennään. Eli heipähei tällä kertaa.  Lopuksi muutama kuvanen, taiteiden yössä vähän tuli oltua.