Töissä aika peruspäivä. Paitsi, että pomolla oli vähän asiaa, ja sitten hän kertoi, että kun yksi tyyppi on lähdössä eläkkeelle, varaston tuotteiden tilaaja, ja se on vähän niinku pomo siellä ollut. Nyt sinne ei sitten ole ketään pomoa tulossa, vaan yksi työntekijä jostakin toisesta paikasta tulee sinne. Joten se tietää mulle sitä, että en varmaan olekaan kauaa tuolla varastossa, tosin nyt ainakin jonkun aikaa. Mä kyllä vähän luulen, että ei se nopeasti tapahdu. Vähän tuntuis kyllä hassulta. Koska mietin, että miten varasto tulis toimeen kahdella työntekijällä. Sain myös sen käsityksen, että toinen tekisi niitä tilauksia. Ja jouluviikolla ne ei kyllä ainakaan pärjää, jos siellä ei ole kuin kaksi työntekijää, ja toinen on ns. pomo. Tavaroiden purkauksessa kestää. Samalla pitäisi tehdä punnitukset. Noh, saapa nähdä. Mutta siis, pomo kysyi, että mitä tuumaan tästä. En osannut oikein vielä sanoa. Tulihan siinä hieman juteltua, työvuoroista. Itsehän en oikein haluaisi viikonloppuna töissä olla. Joten jos mut siirrettäisiin tuotantoon, niin sehän tarkottaisi automaattisesti sitä, että on niitä viikonloppuja. Olisi se kyllä muuten jees, mutta tuolla joutuis olee sekä la- että su.päivät. Viikonloppuhan siinä menis sitten ohi. Pomo sanoi myös, että voin siirtyä johonki muuhun paikkaan kaupungilla, jos haluan, missä olis vaan arkipäivisin. No, en mä taida kyllä ihan vielä tästä istumalta tehdä sellasta päätöstä, ainakin katon jonkun aikaa miten lähtisi sujuu. Kyllä muhun ollaan oltu ihan tyytyväisiä, ku ne tuollee sanoo, että jos en viihdy, niin ne auttavat mulle toisen paikan löydössä. Toisaalta olishan se sit taas aika rankkaa tulla uuteen paikkaan, kun täällä kummiskin on ihan hyvä ilmapiiri. Eniten tässä kyllä mietityttää se, että enhän mä ole tuolla tuotannossa ollut kovin montaa kertaa. Salaatissa ollut muutamia päiviä, mutta kun sitä menoa katsellut, ja joutuisin ehkä yksin olemaan salaatista vastuussa, niin se mietityttää. Enhän ole tehnyt suurtalouskeittiössä tekemässä mitään ruokaa yli vuoteen. Ja ei ne mun opiskelutkaan menny ihan putkeen. Kolmosia en saanut koskaan. Kakkosia ja ykkösiä sieltä koulusta vaan tuli. Joten en mä kyllä itseäni kokkina pidä. Mun opinnäytetyökään ei ollut mikään yleisölle esitettävä, tein vaan jonkun portfolion, joka sit vaan hyväksyttiin. Taisin päästä vaan säälistä tuon koulunkin läpi. Joten toivottavasti ne tuolla duunissa ei odota musta liikoja. En kummiskaa mikään nopea ole. Se nähtiin ku olin pari kertaa salaatissa.
No, mutta enpä nyt turhia tässä murehdi. Pitää vaan jollain viikolla tottua, että "viikonloppu" voi olla keskellä viikkoa. Olin mä tuossa vuosi sitten kesätöissä muutaman viikonlopun seniorisäätiöllä, ei se haitannut.
Mutta on tähän päivään ollut monia kivoja mukaviakin asioita. Käytiin Hulluilla päivillä raksun kanssa. Ostettiin paljon karkkia. :DD Myös suklaapusuja.
Nyt vietetään herkkuiltaa. Katsotaan Salkkarit, sitten vähän Plan Kummi-iltaa. Mutta varmaan käännetään taas jossain vaiheessa JIM-kanavalle. Odotan vaan niin paljon, että olisi huominen ja kello 14. Silloin olisin lopetttamassa työviikkoa. Vähän siivoilua siinä. Pääsisi viettämään viikonloppua. Ei se haittaa vaikka kulta nyt menee lauantaina töihin. No, sillä ei nyt kokopäivää siinä mene, voi olla et on lyhytkin päivä, mutta se jää nähtäväksi.
Tässä meidän herkkuja, eli kaikennäköistä tuohon kuppiin sieltä hulluilta päiviltä saatiin. 3kpl. karkkilaatikoita oli kympillä. Siellä oli kaikenlaisia.. salmiakkikonvehteja, dumleja, yms...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti