keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Onnellisuusviikko
Tiistai sujui hyvin. Oli ihana päivä raksun kanssa. Töiden jälkeen käytiin syömässä, Kokomo tikibar:ssa. Otettiin tempeh kedelait, oon syöny niitä pari kertaa. Olivat taas hyviä. Hieman tuo annos aina muuttuu, kun olen siellä käynyt. Jotain pieniä ykstityiskohtia tulee aina lisää. Jälkkäriksi otettiin summer freeze cocktailit. Sateinen päivä oli, kuin tällä viikolla aika monet päivät olleet. Syömisen jälkeen lähdettiin kävelee, ja päädyttiinkin käymään vielä boothillissä yksillä. Sen jälkeen himaan sitten hassuilemaan, kaupan kautta. Iso limsapullo vielä messiin.
Himassa katseltiin vanhoja salkkareita, sekä uusi jakso, joka telkasta tuli, mutta jäi niin jännään kohtaan, ni oli se pakko tilata katsomosta vähän salkkariaikaa, ja katsoa seuraava jaksokin. Tiistai kyllä meni nopeasti ohi, mutta yksi parhaimmista päivistä. Muisteltiin vuosi taaksepäin aikaa.
Eilen tuli VR:ltä viestiä siitä mun palautteesta, saattaa ollakin, että tulee korvausta siitä menetetystä rahasta. Jotain n. 40€ tulisi rahaa, jos maksavat. Sitten jossain kasin aikaa raksu sai viestin, että tänään olisikin töitä, joku oli sairastunut, ja kulta pääsi sitten töihin, oli jo valmistumassa vapaapäivään. Torstainakin hänellä on töitä, mutta perjantaista ei vielä tietoa.
Tänään käytiin kuuntelemassa yhden kaverin jotai opinnäytetyöjuttua. Sellasella draamapuhelinjalla se on, ni oli jotain runonlausuntaa. Aikamoisen puuduttavaa, kun siellä oli aika pienessä tilassa, ja huonot tuolit. Eikä oikein pystynyt keskittymään mihinkään.
Mutta jeps. Nyt jotain kuvia eiliseltä päivältä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti