sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Tatuoinnista ja synttäreiden juhlintaa

Nyt sitten toinen tatuointi loistaa olkapäässä. On se kyllä niin hieno! Se kuva minkä mä vein sinne, niin ei ollu kyllä yhtä hieno, ainakaan se toteutus. Heh, niin se tatuoijakin sanoi sanoi,  mutta idea oli kummiskin hyvä. Tästä tuli paljon parempi kuin tuosta kuvasta minkä mä vein sinne. 5h tämän tatuoinnin teko kesti. Nopeasti se aika meni. Kokoaikana ei tullut kyllä syötyä mitään, luulin että pidetään sellanen ruokatauko, mutta se olikin tollanen 15min teehetki, olihan mulla joku kolmioleipä mukana, mutta en sitten ehtinyt syödä sitä. Ei se mua haitannut, ei tullut kyllä ollenkaan edes nälkä.

Edellinen yö tuli nukuttua hyvin, aamulla lähdinkin sitten hyvissä ajoin kaupungille, ja kaupoissa kävin. Valmistauduin tatuointiaikaan ihan rauhallisesti ja kävin teetä juomassa yhdessä kahvilassa. Klo 12 olin tatuointiliikkeen oven takana, ja sitten se lähtikin siitä. Oli nopeaa toimintaa, kun aluksi vaan istuskelin siinä odotustilassa ja siihen kuvaan lisättiin vielä kitaraan pikkuyksityiskohta, niin se sano menevänsä vielä piirtämään sen, mulle tuotiin sitten teekuppi siihen eteen, ja heh, enpä ehtinyt loppuun asti sitä juomaankaan kun tatuoija oli valmis. Ja homma aloitettiin. Jotenkin hassua, et mä tykkään siitä tunteesta kun tatuointikoneella ihoon sitä mustetta pistetään. Melkein nukahdin, tai oli ainakin hiukan vaikeuksia,

Tatuoinnin jälkeen tuntu aika hassulta, kun mun toista tatuointia oli korjailtu, niin siihenkin laitettiin sitten side. Hassu oli laittaa  ulkovaatteet päälle. Se viikonloppu menikin sitten tatuointia parannellessa.

Viikolla sitten viidestoista päivä oli mun synttärit. Kalliossa tuli oltua raksun ja parin kaverin kanssa. Hassussa baarissa oltiin, Ihan mukava meininki. Illaksi sitten kotiin katsomaan vanhoja salkkareita yms. Nopeasti se yksi vapaapäivä sitten meni, ei siinä oikeastaan tullut kuin rennosti oleskeltua ja lepäiltyä, sitten se päivä oli ohi. FB:ssä tuli ihan mukavasti onnitteluja.  Hieman ärsytti, kun tiesi, että viikonloppu menee taas töissä. Niin seuraavat kaksi, onneksi yksi  viikonloppu on nyt ohi. Nyt edessä on sitten kaksi ihanaa vapaapäivää. Tunne on nyt, että olisi perjantai. Ihan sekaisin menee tästä viikonloppuduunista. Ja tyhmää kun työvuorolistat on tehty jo maaliskuun yli. Ei voi yhtään menoja suunnitella. Onneksi sain nyt tämän tatuoinnin hyvin, ettei tarvinnut säätää sen kanssa. Oli hyvä olla ajoissa tässä asiassa.

Eilen lauantaina huomattiin raksun kanssa illalla, että naapurissa jossain kämpässä on bileet. Sellaiset pissikst siellä vaa juhlii. Porukkaa kuulosti olevan ihan helvetisti, varmaan yli 20. No bileet sitten jatkui ja jatkui, ihme ettei kukaan ollut poliisia hälyyttäny. Kouvolassa kun oltiin kerran yhen kommuniin pihassa vähän juhlistamassa, jossa mun broidi asui pari vuotta, siellä ei ollu kyllä montaa naapuria, mutta kummiski joku oli soittanut poliisit, sitä vähän kummastelen, kun miettii näitä pissisbileitä, me ei yhtään huudettu eikä tapeltu, mutta täällä eilen oli aika rajut riidat eilen. Ja se oli aika ihme touhua, että jotkut tupakoi käytävällä. Rupes tulee tuoksu meidän kämppääkin, Ei se mitään ois haitannut, että jengi juhlii siellä omalla kämpällään, mutta kun jatkuvasti ovi käy ja sitten lisää porukkaa ja huudetaan ja kiroillaan sekä riitelyn ääniä, niin kiva siinä sitten yrittää mennä nukkuun kun olis työpäivä. Olis niin ollut hauskaa jos olis nähnyt, että poliisit ois tullu. Kyllähän joku varmaan kävi valittamassa niille, että olkaa hiljempaa. Raksu oli sit tänään nähny tossa ulkopuolella kolme tyyppiä, jotka vaikutti ainaki siltä, et ne oli niitä tyyppejä, hah kuuli että joku pissis sanoi oksentaneensa eilen. :DDDD oli raksulla varmaan vaikea pidätellä naurua siinä vaiheessa, sen ilme oli varmaan aika hauska, voin kyllä kuvitella. Tupakantumppeja löytyi kyllä käytävältäki muutama. Ihme jengiä.

Onneksi mulla ei ollut aikaista aamua, vaan ihan hyvin tuli uni sitten kolmen jälkeen, töissä hiukan väsytti, mutta meni se ihan omalla painollaan. Tuli sitten töissä pestyä lattiat oikein kunnolla. Ihme jos tulee valittamista joltakin. Mulla oli ihan mukava duunikaveri tänään vuorossa, jonka kanssa sit tän viikonlopun tein hommia.

Tänään sitten olisi tarkoitus valvoa pitkään ja katsella kaikkia sarjoja yms. Luultavasti tulee mentyä nukkumaan taas joskus kolmen jälkeen. Huomenna sitten pitäisi käydä postissa, varmaan Hakaniemen postiin tulee mentyä. Kirjastossa pitäisi ,myös käydä, tuossa lähellä. Otan niin ilon irti näistä vapaista.

Nyt sitten kuvia.





Siinä pakuridrinkkiä.


torstai 9. tammikuuta 2014

Synttärit tulossa.

Nyt kun joulusta on selvitty, niin tammikuukin jo kovaa vauhtia käynnissä. Ja sehän tietää sitä, että taas vanhennun vuodella. Nyt menee se maaginen 27.v ikä rikki. Toivottavasti ei käy vuoden aikana mulle mitään, että en lukeudu nuorina kuolleiden, 27.vuotiaitten kerhoon, kuten Kurt Cobain, yms muut muusikot jotka kuolivat nuorina.

Raksu ei kuulemma ole vielä ostanut mulle synttärilahjaa, mutta on menossa shoppailemaan, onhan tässä vielä aikaa, ja kun mä muutenkin olen töissä, ensiviikolla maanantain ja tiistain. Ja huomenna mulla onkin sitten muuta menoa.  12-18. Eli meen sitten tatuoitavaksi. Nyt on sitten tulossa vähän isompi kuva, kävin sitä tiistaina katsomassa, ja täytyy kyllä sanoa, että oli hieno. Pääkallo oli siinä tosi upea, ja sydänkuvioita ja jotain timanttejakin siinä kai oli. Oon säästänyt tässä jo rahaa ihan hyvin, tonni käteistä löytyy kirjekuoresta melkein, hah ei se nyt tonnia tule maksamaan, mutta onpas sitten rahaa kuluttaa vapaasti senkin jälkeen. Niin ja onhan se vuoden ensimmäinen palkkapäiväkin tulossa, juuri tiistaina. Hyvä synttärilahja, että palkkapäivä juuri ennen synttäreitä, ja sit vielä se, että mulla on vapaapäivä silloin. En tiedä onko se sitten sattumaa, vai onko pomo oikeasti katsonut, että on mun synttärit, ja antoi sitten vapaata. Epäilen vähän kyllä.

Mutta joo, vuosikin tuossa ehti sitten vaihtua. Oli vaihteeksi tosi kivaa olla uudenvuoden Stadissa. Ainakin viimeiset kolme vuotta oon ollu jossain muualla. Aaton olin vielä töissä, se päivä tuntui kyllä menevän nopeasti, vaikka vähän se ärsytti, että oli joutunut siihen viiden iltavuoroon. Duunin jälkeen nopeasti himaan, ja valmistautumaan iltaan. Raksu olikin ehtinyt käydä kaupassa jo, ja osti kaikkea mitä tarvitseekin, itse kävin kyllä vielä tuossa uudessa lähikaupassamme. Joka on aina auki klo 22 saakka. Oli myös jouluaattona, aika hassua. Aattona sitten tehtiin raksun kanssa itse perunasalaattia. Katseltiin kaikkia sarjoja ja leffoja sinne melkein yhteentoista, sen jälkeen lähdettiin ulos raketteja katselemaan. Juotiin vähän punaviiniä, kun olin ostanu sellasen kahden litran pikku pönikän.

Uudenvuodenpäivänä lähdettiinkin sitten Kouvolan suuntaan, vähän oudolta tuntui, kun oli kummiskin seuraavat päivät arkipäiviä, ja mulla vapaata. Perjantaina tultiin sitten takaisin, ja oli kyllä hieman outo olo, tuntui, että olisi ollut sunnuntai, ku jouduin olemaan viikonlopun töissä. Kyllä menee totaalisesti tämä viikkorytmi sekaisin tälläisestä, kun on välillä vapaata ja välillä ei. Joskus tää tuntuu aika masentavaltakin.

Viikonloppu meni kyllä nopeasti, vaikka olin töissä. Loppiaisena oli jo vähän kyllästynyt, ja laski päiviä, että koska on torstai. Nyt se on koittanut. Vähän helpottunut olo. Tosin nää vapaapäivätkin menee kyllä tosi nopeasti. Seuraavaksi voikin sitten venata niitä synttäreitä, kun siinä on sitten yksi päivä ladata akkuja taas viikonloppuun, kun ne on taas töitä sitten. Mutta helmikuussa taitaa olla ainakin enemmän viikonloppuvapaita.

Porukat lähti keskiviikkona aikaisin aamulla Kuubaan, ne jättivät sitten mun kisun, joka kyllä asuu yleensä Kouvolassa porukoilla, mutta me hoidetaan sitä aina välillä, nyt ne saa olla kahdestaan tuon meidän toisen kisun, Angelan kanssa. Hyrrä välillä kyllä mu

Kirjoitanpa sitten huomenna tai viikonloppuna lisää tuosta tatuoinnista.

Lopuksi kuvia menneistä päivistä.