Eipä sitten loppunut kovin hyvin tuo tammikuu, vaikka yksi kivoimmista kuukausista yleensä tuo tammikuu, kun synttäritkin silloin sattuu olemaan. Tammikuun lopussa, tarkalleen 28.1 sattui duunissa pieni työtapaturma, joka sitten toi mulle viikon saikun. Keittiössä ku on sellasia teräsasioita, ja niiden kulmat on aika teräviä, niin sellanen teki sitten viillon mun peukaloon. Ajattelin, eka, että voihan paska, no meen vähän kattoo hanan alle, että miten sitä verta tulee, ja sit vaan laastaria päälle, niin eiköhän se onnistu siitä. Mutta toisin kävi. Paperia en löytänytkään siitä lähettyviltä, ja verenvuoto ei tyrehtyny pelkästä kylmästä vedestä, joten piti sanoo työkaverille, että voisitko tuoda paperia, noh eipä sillä paperillakaan tehny mitään kun tuntu, että verta tulee kokoajan, kaksi laastaria sitten laitettiin, katseltiin vähä aikaa, että tyrehtyykö verentulo, mutta eipä se auttanut, piti lähteä Mehiläiseen, aluksi mietin, että se viilto pystytään vaan ihan jollain sprayllä liimaamaan yhteen, kun nykyään sellainenkin on mahdollista, mutta tikkejähän siihen piti ottaa.
Viikko meni kyllä todella nopeasti. tulihan se "talviloma" mullekin, olin nimittäin jo alkusyksystä pitänyt kaikki lomat. Aluksi tietenkin harmitti aika paljon, kun olisi sillä viikolla ollu vielä mukavia työvuoroja, mutta myös sellaisia vuoroja mitkä on vähän pakkopullaa. no sitten kun tikit oli lääkärissä laitettu, niin menin siitä sitten tosi nopeasti takaisin töihin, ja toivoin, että joku pomoista olisi vielä siellä. No kävi säkä, ja törmäsin siinä duunipaikan pihalla yhteen pomoista ja hän sitten otti mun paperit ja sairaslomalapun.
Vasta kotona tuli parempi mieli, kun kelasi sitä, että nyt onkin lepoa tiedossa, ja saadaan valvoa tyttöystävän kanssa pitkään ja tehdä mitä halutaan. Tulikin sitten ajatus, että lähtään vähän matkailemaan. Käytiin tyttöystäväni äidillä Salossa, ja siellä oltiin pari päivää, sitten melkein suoraan lähdettiin Kouvolaan mun porukoille. Sunnuntaina tultiin takaisin, ja mulla oli vielä kaksi päivää saikkua jäljellä.
Kaikenlaisia kuvia sitä on tullut nyt oteltua, kisusta yms kaupungin menoista, yms. Viime viikonloppuna käytiin Nosturissa, Pariisin kevät heitti todella hyvän keikan. Lämppärinä oli virolainen bändi Odd Hugo. Hassua oli, että ne soitti siinä Nosturin alakerrassa, eli pikku baarissa siinä vieressä. Olihan siellä paljon alaikäisiä, ne ei sitten päässy sinne lavan eteen sitä virolaista bändiä näkee, kun se oli tavallaan k-18 alue se missä oli lämppärin keikka. No nää alaikäiset sit istui siinä Nosturin aulassa. Aika hassua, en mä vaan olis jaksanu istua keikkaa odottamassa jossain lattialla, että ovet aukeis sinne oikeaan keikkapaikkaan, eli nosturin Lavalle. Se aukesi vasta sitten kun tämän virolaisyhtyeen setti loppui. Varmasti monet oli tullu sillo just kahdeksalta kun varsinaisesti Nosturiin pääsi sisään.
Pariisin kevään keikka oli kyllä todella mainio. Hittibiisejä tuli, tunnistin monet biisit. Uutta matskua en ollut vielä paljoakaan kuunnellut.
Mennyt viikko oli ihan jees. Pari vapaapäivää siihen mahtui, oli kyllä mukavaa latailla hieman akkuja, vaikka mulla oli viime viikonloppu vapaa niin kyllä siinä tiistaina oli jo sellanen odottava fiilis, kun tiesi, että seuraavat päivät on vapaana. Nythän mulla on viikonloppu töitä. Ihan rennosti se on lähtenyt käyntiin.
Eilen perjantaina oli sitten ystävänpäivä. Olin viikolla jo aiemmin käynyt ostamassa raksulleni hieman lahjoja. Suklaata, kynttilöitä ja yhden CD-levyn. Von Hertzen Brothers, niin ja tietty yksi keikkalippu oli jo muutenkin vähän niinkuin lahja, ollaan nyt menossa ainakin kolmelle keikalle tässä kevään aikana, tai siis liput ostettu. Michael Monroe, Von Hertzen Brothers sekä Sick Puppies, Noista ensin mainitut on Tavastialla, ja Sick Puppies on Nosturissa. No, mutta mennäänpä takaisin ystävänpäivään. Olin töissä eilen n. viiteen asti. Tuntu kyllä aika väsyttävältä sen jälkeen, mutta illalla oli vielä tiedossa keikka Loosessa, niin pitihän sitä nyt mennä.. Kerran näkee ekaa kertaa ikinä missään Sipen uuden Zamorano bändin. Olihan se hyvää kuunneltavaa, tosin aika lyhyt keikka, joten ei siitä nyt niin irti saanut, vähän samanlaista meininkiä se on kuin Pyhät Tepot. Oli siellä sitten muitakin bändejä. Elikkäs Stereoids, ja Hasta La Vista Social Club. Aika perus rock meininkiä, mutta hyvää sellaista. Ei tuntunut liian tylsältä, vaikkei noista kahdesta mun lempibändiä kyllä tulis mitenkään.
Tehtiin me myös ystävänpäiväkakku, tuli aika isokokoinen ja on kyllä makea, mutta eihän se haittaa. On taas ollu kyllä todella mukava ystävänpäivä. Ensi viikosta tulee kyllä taas mukava, töissä saan olla joka päivä varastohommissa, nyt putkeen kolme viikkoa. Tiistaina on kyllä vapaapäivä, muuten tulee olemaan sitten arkisin töitä. Maanantaina saattaa mennä kyllä ylitöiksi, mutta ei voi mitään. Mulla on sitten se yksi päivä vapaata. Oi, kyllä sekin riittää. Varmaan tulee katseltua sarjoja, niin ja olympialaisia. Ihme kyllä, Suomi on ottanut tähän mennessä jo kaksi hopeaa. Olikohan se mitalisaalis sitten siinä. Lätkästä en nyt etukäteen odota mitään, sittenhän ei tarvitse ainakaan pettyä, mutta mielenkiinnolla katson, ja kannatan kyllä todella Suomea.
Mutta nyt hieman kuvia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti