Ihana kesäinen fiilis tällä hetkellä. Toukokuu kyllä alkoi suht sateisesti, ja räntääkin silloin alussa nähtiin, mutta nyt on alkanut jo kivasti lämmetä ilma. Mukavasti on alkanut tämä kevät, töissä on kulkenut todella mukavasti, ja ihanaa, nyt ei tarvi vähään aikaan olla viikonloppuna töissä. On ollut rankka kevät, kun nytkin ollu kolme viikonloppua kiinni töissä. Onhan se ollut vähän tylsää, kun viime viikonloppukin oli tuo ravintolapäivä, niin ei ehtinyt siitäkään nauttia kunnolla. Kävinhän mä duunin jälkeen sitten karhupuistossa hiukan katselemassa. En kuitenkaan ostellut mitään.
Nyt on käyty keikoillakin taas aika paljon. Pääsiäisen aikoihin käytiin raksun kanssa Olavi Uusivirran keikalla Korjaamolla. Hyvä keikka oli, vaikka yleisö oli aika hipsterivoittoista, ruutupaitaa näkyi melkein joka toisella tyypillä, tulihan siinä aika hassu fiilis. Tuossa huhtikuun lopussa oli sitten kauan odotettu Michael Monroen keikka tavastialla! Oi, että nautin kyllä joka hetkestä todella paljon. Dregen oli lämppärinä, joka oli kyllä ihan älyn hyvä sekin. Edellisenä iltana käytiin katsomassa Pete Parkkosta, sekin oli jees, vaikkei ihan kaikki biisit sykähdyttänyt, varsinkaan se loppu, kun jostai käsittämättömästä syystä Pete Parkkonen kutsui JVG:n pojat mukaan lavalle... huhhuh, kelasin jo kyllä lähtee samantien pois. Onneksi se biisi ei kyllä kauaa kestänyt. Sen jälkeen tuli vielä yksi biisi, joka olikin sitten loppuhuipennus, kunnon mättöä vikassa. Toukokuussakin on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. On ollut euroviisuja, ja nämä lätkän mm-kisatkin ovat alkaneet... No, suomen puolelta ei kovin hyvin, tosin ei tolla joukkueella kyllä muutenkaan lähtökohtaisesti mistään kullasta edes voinut puhuakaan. Käsittämätöntä oli, että Teräväinen ei päässyt joukkueeseen, olihan siellä muutama muukin nimi, jotka olis voitu vaihtaa. No sepä oli nyt Erkan kasaama joukkue. Tomi Sallinenkin mahtui jopa joukkueeseen. Saa nähdä miten ensi kaudella velipoika Jere pelaa Jokereissa KHL:ää, tulee kyllä todella mielenkiintoinen ensi vuosi. Todella mielenkiintoiset ajat vielä tulee kun ensin pelataan nää kisat loppuun. Jokereiden pelaajahankintoja tässä vielä odotellaan, joukkue ei vielä täynnä ole. Ainakin yksi maalivahti puuttuu. Kaudesta tulee pitkä ja matkat on pitkiä, joten kokoonpano saattaa vaihdella jonkun verran, joten nyt tarvittaisiin kunnon vahvistuksia, nyt on kasassa jo se perusrunko joukkueessa.
Lähdetäänpäs purkamaan näitä MM-kisoja. Ei ole siis mennyt kovin kaksisesti. Kaikki lähti siitä ensimmäisestä pelistä. Jos se olisi voitettu, niin ei olisi tänään tarvinnut jännittää Latvia - Sveitsi pelin tulosta.. ehkä. Siitä se oikeastaan lähti, tiesin heti, että tulee vaikeuksia, ja seuraava peli kun oli vielä Venäjää vastaan, niin mietin jo silloin, ettei pisteitä heruisi helpolla. Töitä pitää tehdä. Harmittavia pistemenetyksiäkin, Sveitsi tuli tasoihin, mutta onneksi voittolaukauskisoissa saatiin voitto kotiin. USA pelissäkin niitä paikkoja oli, mutta ei vaan saatu maaliin asti. Eli Suomella oli kyllä ihan omissa käsissäkin tämä jatkoon pääsy, mutta kun häviö tuli myös jenkkejä vastaan niin, sepä sen ratkaisi. Onneksi se Sveitsi kuitenkin tänään otti voiton ja Suomi jatkoon!
Vastassa torstaina sitten Kanada. Siitä tulee kova peli. Toivottavasti Rinne pitää pystyssä meidän joukuetta.
Torstaina oltiin Henry's pubissa. Siellä oli The Comanchen keikka. Kouvolan ylpeyden The Soulsin raunioista kasattu bändiviritys. Oli mieletön meininki, vaikka ei kyllä yhtä railakasta kuin se vanha The Souls. Kiva ilta oli kyllä. Mun broidi ja sen tyttöystävä tuli meille yökylään, ja käytiin sitten siellä keikalla ja olipa ilta. Mielenkiintoisia tilanteita sattui. Joskus 1-2. aikaan lähdettiin käymään vielä homobaarissa Herculeksessa, kun tää broidin tyttöystävä halusi käydä moikkaamassa jotain kaveriaan joka oli siellä sitten baarimikkona. Mä vähän mietin kokoajan jo sitä, että joutuu menee jo aikaisin töihin sit seuraavana aamuna ja yritin jo vähän hoputtaa, että lähdettäisiin pois, no kai mä siitä neljän aikaan pääsin nukkumaan, tai jo vähän aikasemmin. Eli n. 3-4 tuntia sain sit sinä yönä nukuttua. Onneksi se perjantaipäivä oli aika helppo. Loppupäivästä tuli hiukan väsy, mutta ei nyt mitään krapulaa ollut. Illalla heti vetää sitten päikkäreitä, ja valmistautuu jo seuraavaan työpäivään.
Nyt euroviisuihin sitten. Tänä vuonna mulla oli suhteellisen monta suosikkia. Ja kyllä, se Itävallan biisi oli jo alussa yksi niistä. Italia myös lukeutui siihen porukkaan. Suomikin pärjäsi todella loistavasti, vaikkei tämä biisi nyt mun mielestä ollut järin hyvä. Aika softrokkia. Mutta tuollaisella on nykypäivänä paljon kuuntelijoita. Vähän sama kun Saksassa tämä Sunrise Avenue hypetys. Aika pehmoista rokkia sekin on. Pitää kyllä sanoa, että olen todella onnellinen että Conchita Wurst voitti, vaikka onhan monet sanoneet, että voitto tuli vain siksi, että siinä oli parrakas "nainen" ja haluttiin boikotoida Venäjää, mutta minun mielestäni se biisikin oli hyvä. Kerrankin ei tarvinnut olla pettynyt sinä sunnuntaina kun on edellisenä lauantai-iltana ollut viisut.
Ensi viikonloppuna onkin sitten tiedossa Maailma kylässä festivaalit. Odotan niitä jo kovasti. Lauantaipäivä alkaa Minä ja Ville Ahosen keikalla. Todella odotan sitä keikkaa ehkä eniten. Viimeksi tuli nähty MjVA tavastialla. Hieman sitä keikkaa varjosti laulajan esiintyminen, kun hän sanoi, että jalka on pikkasen paskana, ni ei pysty ihan kunnolla fiilistelemään tänään, mutta ei se keikka paska ollut.
Loppuun vielä kuvia menneistä tapahtumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti