Virossa on tänä kesänä myös käyty. Aika extempore matka. Viikonloppuna varattiin liput, maanantain risteilylle. Eckerö Linellä mentiin. Samalla laivalla kuvattiin sitä Laiva sarjaa joku vuosi sitten. Heh, siellähän oli ne tutut laivatyypitkin, jotka siellä aina hassuilla. DJ Veskua ei tällä kertaa nähty, mutta risteilyemäntänä oli Varpu. Kuunneltiin kun se veti sitä karaokea. hih muutama hassu karaokelaulaja myös oli. Muutama känniääliö yritti jotain lallatella sielä.
Tässä kuvia laivamatkasta.
Vähän tuliaisia tässä.
Ennen tuota matkaa oltiin katsomassa The Monday Boxin keikkaa semifinaalissa. Oli taas hyvä meno, ja monia uusia biisejäkin tuli kuultua. Muutama sananen tuli vaihdettua laulaja Kaapon kanssa. Vielä ei tietoa ole koska tulee uusi albumi, mutta eiköhän se tässä joku päivä ilmesty.
Nyt ollaan myös jännän äärellä, kohta ilmestyy The Comanchen debyyttialbumi. Monille tämä ei varmaan sano mitään, mutta kerronpa, että siinä on The Soulsin laulaja uusi kokoonpano. Tai, en oikeastaan tiedä ketä muita siinä soittaa. Harmi että The Souls hajosi. Mutta samaa meininkiä tuo uusi. Bluesrokkia Kouvolasta. 70-luvun garagerokkia. yms on vaikutteita. Laitanpa tuohon nyt youtubesta yhden videon. Niin ja Monday Boxin keikkakuvat sen jälkeen. En saanut mitään kovin hyviä kuvia, mutta kummiskin.
Mielenkiintoisia toimintatapoja siellä ravintolassa. En nyt kaikkea samaa juttua tähän jaksa kirjoittaa, joten käykääpä vaikka tsekkaa mun arvostelu siitä paikasta tuolla blogissa.
Mutta kuvan annoksesta kyllä voisin tähän liittää.
Huomenna raksun veli tulee käymään meillä. Varmaan keksitään kaikkea hassua sen kanssa, kun raksu joutuu olee viikonlopun ja perjantain töissä. Huomenna ollaan menossa kattoo se Johnny Depp:n uusin leffa.
Tänäänkin on pidetty leffailtaa, just katotaan Hannu & Kerttu noitajahdissa, sitä ennen katsottiin Warm bodies, joka oli kyllä todella hyvä pätkä. Sellanen hieman "kauhuromantiikkaa" vaikka ei se mikään kauhuleffa sinänsä ollut.
Tänä kesänä olen jo ehtinyt Suomenlinnassakin käymään, muutaman kuvan sieltäkin tuli napsittua, mutta ei kovin montaa. Tällä viikolla tulee varmaan kuitenkin uudestaan mentyä, kun raksun kanssa yhdessä ei siellä olla vielä nyt käyty. Sillä matkalla taidankin ottaa taas paljon kuvia.
Ensi sunnuntaina lähdetään varmaan käymään mökillä. Ehkä kaksi päivää siellä ollaan, ja sitten tullaan takas Helsinkiin. Nautin mun vikasta lomaviikosta. Vähän haikea fiilis varmaan, mutta on se ihan jees palata töihinki, varsinkin kun ihan ok vuorot tiedossa. 4 viikkoa putkeen viikonloput vapaana. Joka arkipäivä siis töitä. Saa nähdä minkälaisia vuoroja sillä raksulla sitten on elokuussa.
Tässä tämä postaus nyt sitten taisikin olla. Että heippa vaan, ja seuraavaan kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti