Tälläistä karkkipeliä on tuolla facebookissa tullut raksun kanssa pelattua viime aikoina paljonkin. Jotkut tasot ovat kyllä tosi vaikeita, että saattaa mennä muutama päiväkin, että pääsee seuraavalle tasolle. Yleensä iltaisin pelataan telkkarien ohjelmien aikaan samalla. On kyllä aika koukuttava peli. Huomasin, että aika monet sitä tuolla facebookissa pelaakin. Joskus oon nähnyt untakin tuosta pelistä, hih se ei ollut kyllä kovin todenmukainen uni, sillä samaa aikaa kun siirsin noita karkkeja, niin popsin niitä suuhuni,. hehheh,. Rakkaani oli myöskin nähnyt unia tosta pelistä. Vähän hassua.
Viime kerralla kerroin, että tyttöni oli lähtemässä tapaamaan yhtä "kaveriaan." No olipas taas mielenkiintoista säätöä. Kullaltani tuli sitten viesti vähän neljän jälkeen, että " ei voi olla totta, se on unohtanut minun tapaamiseni" Eipä siis kovin hyvin alkanut se. No raksu joutui odottelemaan aika kauan, ja sitten kun hän tuli, niin he menivät cafe picniciin. Siellä se tyttö höpötteli kaikkea ihmejuttua, Sain niin hyvät naurut, kun raksu kertoili mulle mitä se oli puhunu.
Viikonloppuna oltiin sitten Kouvolassa. Aika tylsää, vaikkakin kävi meillä mun täti ja sen mies. Se oli ihan ok. Muuten olis ollu sellanen tylsä viikonloppu, tai no ei ihan tylsä, ainut ihana juttu olis ollu se mun raksu. <3 Sen kanssa kestää mitä vain, ja onneksi se on mun seurana. Aina olen tosi kiitollinen, että se jaksaa mua. Hän kysyy multa aina samaa, että miten sä kestät mua? Vastaan siihen, että helposti, Eilen sillä oli hiukan surupäivä, Kun se tuli keskustassa halaamaan mua, niin siinä vaiheessa pikkuisen huomasin, että ei ole kaikki ihan hyvin, sitten kun ehdotin, et mentäis tuohon lähellä vaan alepaan ja sit mentäis kotiin, tyttöni ois halunnu kamppiin mennä, mut joo, vähän ajan päästä sanoin, että voidaan me mennä sinne, mutta ei se enää sitten halunnut, tai sanonut oikein mitää. Sitten kysyin, että mikä sulla on, niin sanoi vaan, että ei mikään. Se oli vaan hiljaa, Kotona sitten halusin jutella mikä sillä oli, halusin lohduttaa sitä ja piristää, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Onneksi se sitten piristyikin. Kyllähän siitä molemmat hiukan itkikin, voi että se oli ihanaa. Hihiih, se ei muistanut mun nimppareita. Eihän se mitään, ei ne mitkään tärkeet jutut ole. Tänään on sitten huomattavasti parempi päivä.
Tosin mulla oli aika tylsää töissä. Ja tulee olee aika ankeeta seuraavilla viikoilla. Tyhmät työvuorot. Joudun yksi viikonloppu olee töissä. Se tulee olemaan niin painajaista, En ole melkein koskaan ollut viikonloppuja töissä. Ja aluksi se varmasti tuntuu tosi oudolta. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Ja se on tyhmää, että pääsen vasta kai viideltä sunnuntaina töistä, silloin kun on se viikonloppu, lauantaina kai neljältä. Ja jooo, tuleehan arkena ne vapaat sitten toisaalta, mutta voi kakka, se maanantai päivä on töitä. Tulen olemaan kyllä niin väsyny sinä päivänä. Se tiistai taitaa olla vapaa. Edellisellä viikolla keskiviikko. Aika tylsää tuokin, että on hajoitettu noi vapaat. Yksi päivä sielä, ja toinen täällä.
Sekin vielä, että viikonloppuna siellä syödään taukohuoneessa safka, ja se on se perusruoka, mikä siellä menee kaikille muille, minne kaikkialle se meneekin. Usein se on just jotain liharuokaa, joten aattelin tehdä omat eväät. Tietenkin se ei ole ilmaista se ruoka, arkena ne ruoat sitten maksetaan sinne ruokasaliin. Itse olin tänään muuten kassalla vähä aikaa. Kerran tuli yks moka, mutta ei se mitään.
Töiden jälkeen me käytiin sitten Kallion kirjastossa, sekä kaupoilla. Hih, ostettiin Angry Birds limsaa.
Yksi päivä tehtiin pannukakkuja. Päälle vadelmahilloa.