keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Mukavaa talvihassuttelua.






Nyt on jo tammikuukin mukavasti vauhdissa ollut jo jonkin aikaa, kohta sekin ohi. Synttärit oli mulla tuossa 15.pvä Oi, kultarakas oli ostanut mulle kivoja lahjoja. Sellasen kalenterimukin, ja keittiöliinan. Voi että, on se niin ihanaa kun tuo tyttönen jaksaa mua, ja joka päivä piristää.

Ei mitenkään erikoisesti vietetty mun synttäreitä, mutta käytiin me tietysti Kalliossa hieman juhlistamassa. Hassussa baarissa, sieltä sain yhden ilmaisen shotin. Rupesin höpöttelemään, että missäs se kakku on? "haluan sitten kakkurahaa" En kyllä ymmärtänyt puoliakaan mitä se hassu omistaja höpötteli, mutta eipä ole uutta. Sieltä sitten lähdettiin käymään vielä yhdessä Viva La Vida nimisessä baarissa. Siellä myöskin on tullut aika usein käytyä. Joskus kyllästymiseenkin asti. Yleensä se on ihan kiva pikku baari, joskus iltapäivisin ainakin kun se on hiljainen, mutta sitten kun on porukkaa, niin ei ole kyllä ihan parhain fiilis siellä. Heh, tuolla tuli sitten tilailtua vähän hassuja drinkkejä. Tomaattiviinasekoitus, eli bloody mary. :D pitihän se kokeilla, viime kerta oli Italiassa, no ei se kyllä mitään kovin hyvää ole. Sitten sellainen kun auringonnousu. Ostin myös raksulle sen. Aika usein on ollut tapana mennä lukee lehtiä tuonne baariin, ja monta kertaa juuri samat lehdet on luettu läpi. Tosin nyt alkaa jo lehdetkin vaihtua.



Töissä on mennyt ihan mukavasti. Ei ole tarvinnut olla kokoaikaa tiskissä,  vaan olen päässyt olemaan varastossa, se on mukavaa. Hyvin siellä päivät vierähtää, aika nopeastikin.
Tuossa mun synttäreiden aikaan raksun kanssa vähän leivottiin, tälläinen suolainen kakku.


Oli kyllä erittäin maukas kakku.

Raksukin on nyt ollut jo pitkään töissä putkeen. Tosin neljän tunnin päiviä ollut aika paljon, mutta ei se valita, nyt sentään pari päivää se saa taas olla vähän pidempään.

Huomenna töiden jälkeen tietty taas sitten keskustaan, näen raksua, mutta eipä mennä yhtä matkaa kotiin, hih vähän outo fiilis. :D Jees, hän lähtee tapaa yhtä "kaveria" no en nyt tiedä, ei se kovin innostunut ole ollut sitä tapaamaan. Viimeksikin kuulemma oli hiukan ahdistavaa olla sen kanssa, no se kesti pari tuntia, mutta näytti se jonkun verran mulle tekstailevankin sieltä. Yleensä se vaan avautuu raksulle ja höpsii kaikkea outoa. Heh, joskus se on kyllä yrittänyt iskeä sitä. :DDDD Pörröttää hiuksia, ja yrittää kosketella jostain syystä sen nenää. Eipä ihme, että tuollaisesta ahdistuu ja olo on epämiellyttävä.  No, tämä kaveri luulee kai sitten, että hyvä ystävyys on tässä molemminpuolista.

Itse en oikein tiedä miten mä huomenna pari tuntia aikaa kulutan, tulenko ihan kotiin... vai jäänkö kiertelee. Hakaniemessä voisi käydä eksoottisissa kaupoissa. Musakaupassa tai kirjastossa.

Äsken tehtiin illalla vielä pannukakkuja. Oi että, nam. Illalla vielä herkuttelua luvassa siis.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti