lauantai 7. joulukuuta 2013

Keikkafiiliksiä viime keikkareissulta.

Nyt on jo jouluukin alkanut, onhan se mukavaa odotella joulua. Itsenäisyyspäiväkin tuossa mennyt, ja pe. oli sitten aikamoiset mellakat tuolla Tampereella. No, niistä on kyllä jauhettu jo niin paljon, etten niistä jaksa mitään puhua. Tuo jo alkaa oikeasti kyllästyttää, kun kaikki facebookissakin laittaa niistä jotain, esim linkkiä iltalehden tai iltasanomien juttuun. Eikä jaksa enää kiinnostaa koko mellakka. En muuten oikein usko, että jos Stadissa olisivat olleet nuo juhlat, niin ei noin isoa mellakkaa olisi syntynyt, ja paremmin olis turvatoimet ollu. Mutta joo, nyt muihin asioihin.

Viikko sitten perjantaina tuli oltua taas keikalla. Nosturissa tällä kertaa. Siellä oli Reckless Love. Oli kyllä todella hyvä keikka. Ihan mahti fiilis oli, lopussa oli vielä pieni tulishowkin. Paras livebiisi oli kyllä se uusin, So Happy I Could Die. http://www.youtube.com/watch?v=M7K_H0KDUZM

Oltiin siellä raksuni ja mun yhden kaverin kanssa. Seuraavana päivänä mulla oli kyllä töitä, mutta ei se kuitenkaan haitannut. Ysiltä alkoi työt, eli kyllä siinä jonkun aikaa ehti nukkumaan. Joskus kahdelta tuli käytyä nukkuu. Viikonloppu meni töissä ihan mukavasti, ei nyt sen ihmeempiä tapahtunu. Tämä viikko meni sitten aika nopeasti ohi, kun oli se itsenäisyyspäiväkin tuossa. Ja maanantaina sitten taas töihin. Ensi viikosta onkin tulossa sitten ihan normityöviikko. Eli viisipäivää Ma-Pe. Eli en joudu olemaan viikonloppua töissä. Onhan se ihan mukavaa.

Tänä viikonloppuna ei oo tullu lähdettyä mihkään keikoille. Vähän tuossa leivottiin ja kokkailtiin. Ihan mukava itsenäisyyspäivä/viikonloppu.

Katos, nyt onkin jo sunnuntain puolella. Päivällä sitten lähdetään Hakaniemeen joulumarkkinoille.

Ollaan katsottu nyt kaikki kotikatu DVD:t mitä on vaan olemassa. Harmi kun niitä ei saa mistään enää. Ja niiden julkaisut on lopetettu. Ei ole kuin 4 kautta julkaistu, piti se viideskin tulla, mutta eipä ole. Olisi pitäny silloin joskus nauhoitella sarjaa, niin nyt voisi katsella. No täytyy keksiä jotain muuta katseltavaa.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti