lauantai 15. syyskuuta 2012

Cats Night

Viimeisestä postauksesta on muutama päivä aikaa. Sinä aikana on tapahtunut kaikenlaista hassua, niin siinä myös kävi, että minäkin jumahdin sinne hissiin. Sen jälkeen vielä muutama ihminen taisi loppuviikosta jäädä sinne. Perjantaina se olikin sitten ihan loppupäivän poissa käytöstä. Kaikki lopulta kävi ihan hyvin, eikä nyt paljon lisätyötä sen hissin rikkoutumisen takia syntynyt.

Torstaina muuten tapahtui hassu juttu aamupalalla. Yksi vanha koulututtuni oli siellä duunipaikan taukohuoneessa, vähän katoin aluksi pitkään, että mitäs mitäs.. näenkö oikein. Hänkin vähä ihmetteli, kysyi että mitä mä täällä teen? Vastasin, lievästi vinoillen, että mä oon töissä täällä. Siinä sitten vähän höpöteltiin kaikenlaista.

Samana päivänä rakkaallani oli 9h päivä siellä huoltoasemalla. Jotenkin arvasin, ettei se työ sopinut kullalle. Hän on juuri samankaltainen kuin mäkin, eli asiakaspalvelutyö ei juuri kiinnosta. En yhtään ihmettele, että se oli mennyt siellä mukamas vessaan, mutta sitten alkanut hiukan itkeä siellä. Oli sitten puolessa välissä päivää sanonut, ettei huomenna tulisi enää. En mäkään olis, mutta on se raksu kyllä rohkea. Itse olisin vasta ehkä pe. sanonut.. etten enää tule. Mutta olen kyllä ylpeä hänestä, kun uskalsi sanoa noin. Enkä pidä kyllä minään luovuttajana kultaa.. en todellakaan. Töissä pitää olla myös hauskaa ja viihtyä.

Töiden jälkeen lähdin käymään kalliossa. Moikkaamassa sitä hassua pizzeria/baarin omistajaa. Kylläpä taas oli hassuja tapahtumia. Hän sanoi taas, että saat laittaa jotain spotifystä soimaan, no katsottiin sitten spotifyä ja se huomasi, että sen maksullinen juttu oli menny vanhaks, sit sanoin et ärrältähän saa niitä lahjakortteja. Tämä sitten hassusti ehdotti, että jos mä voisin käydä sen kortin hakemassa...antoi mulle vielä kouraan rahaa, että kävisin. No mäpä siinä sitten kipaisin hakemassa sellaisen.

Kun kulta tuli sitten vastaan, ku oltiin sovittu, että nähdään, ni se pikkuinen  rupesi itkemään.  Annoin sille oikein ison halin ja yritin sitä lohduttaa. Kai se vähän piristyi. Illalla sit vielä vähän herkisteltiin.

Perjantai-iltana oltiin Kissojen yössä Korkeasaaressa,. sielä oli kaikenlaisia eläimiä, Amurintiikereitä, pikkubandoja, metsäkissoja, yms yms.

Aika huono keli siellä oli. Loppuillan kuunneltiin amur festareilla bändejä. Juontaja siellä oli Lorenz Backman.

Ainiin, tässä yksi huvittava kuva torstailta. Lintujengi oli syömässä jotain oksennuskasaa. Kivakiva.



No, mutta tässä sitten kuvia eiliseltä.






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti