Töissä meni ihan ok:sti. Joku uusi työntekijäkin sinne oli tullut. Enpä sen kanssa oikein puhunut, muutaman sanan vaihdoin. Aika hiljainenhan se tietty oli, kun uusi työntekijä. Aika nuorikin se on. Vissiin vasta valmistunut. Hassua, kun nykyään tulee höpöteltyä kaikkea hassua tuolla tauoilla ja sillee. Aika hyvin olen tutustunut tuolla kaikkiin. Paitsi onhan niitäkin joiden kanssa on vähän hankalampi jutella, kun ovat sen näköisiä, ettei heitä kiinnosta yhtään.
Kokopäivä meni aika nopeasti, punnitsin safkat. Vähän siivoilin, ja siinäpä se vierähti se päivä. Kullalle tekstailin siinä aina väleissä. Hänellä olikin aika lyhyt päivä. Jo ennen kahtatoista taisi päästä, no se sitten keskustassa pyöriskeli, ja odotti mua. Itse pääsin pari tuntia myöhemmin siitä. Keskustassa näin kultaani, ja käytiin kaupassa, vähän mehua, ja itse ostin tomaattimozzarella patonkin. Tällä kertaa oli aika kuiva patonki, mutta tuli se syötyä. Kotona ruvettiin heti katsomaan yhtä leffaa minkä kulta lainasi kirjastosta, Se oli se Christina Aguileran ja Cherin yhteinen leffa. Burlesque. Hyvä leffa oli. :)
Illalla ollaan katseltu neljän tähden illallinen, salkkarit, laiva ja taksi. Eli aika tavis maanantai-ilta. Mutta ihanaa raksun kanssa hassuilla.
Kohta taas ihanan rakkaani viereen. Näinpä tää ilta kulunut.
Illalla ollaan katseltu neljän tähden illallinen, salkkarit, laiva ja taksi. Eli aika tavis maanantai-ilta. Mutta ihanaa raksun kanssa hassuilla.
Kohta taas ihanan rakkaani viereen. Näinpä tää ilta kulunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti