Jonkun ajan päästä lähdettiin keskustaan, oli ihan mukavan aurinkoistakin. Bussissa oli suhteellisen paljon porukkaa, verrattaen aikaan, ja siihen että oli kesäkuun loppu. Noh, päästiin lopulta keskustaan asti, ja ostettiin mansikoita, patonkia, ja punaviinitölkki. Että tällaista piknikkiä ja Kaisaniemessä.
Istuttiin siellä vähän aikaa, vaihdettiin myös paikkaakin kerran, sit lähdettiin käymään kallion suunnilla. Ensiksi piipahdettiin kauppahallissa, Hakaniemessä mutta ei ostettu mitään. Joku päivä vois mennnä ostaa vihanneksia, tehdä jonkun hyvän kasvisruoan taas. Sen jälkeen mentiin käymään näköalaravintolassa Kolmessa kaisassa. Muistinkin sitten, että jooo, nythän on perjantai alkuilta, ja siellä onkin varmaan aika ruuhkaa, kun on näin hyvä sääkin. Onneksi sitten yksi pöytä siellä ulkoterassilla oli. Se on sellainen mukava paikka, mistä näkee alas liikenteeseen, ja näkee kun ihmiset kiireessä kävelee edes takas. Siinä sitten hassuiltiin jotai puolituntia/tunnin. Ystäväni Maria soitti sinä aikana ja kysyi, että oltiinko me vielä Kaisaniemessä. Sanoin, että oltiin lähdetty Kallioon päin, mutta jos ne oli tullu sinne, ni voitais me vaikka sielä mennä käymään. Ei tietenkään kovin kauaksi aikaa, kun ei muutenkaan innostanut hirveän pitkään olla. Meillä oli suunnitelma tehdä jotain ruokaakin vielä illalla.
Kun saavuttiin uudestaan Kaisaniemeen, niin löydettiin aika nopeasti Maria. Sen seurassa oli pari muutakin tyttöä, jotka kyllä ennenkin olen nähnyt, toista en ollut kuin ehkä pari kertaa. Se toinen taas oli/on yhden mun kaverin tyttöystävä. En kyllä varma voi olla, että onko ne vielä yhdessä. Siinä sitten jonkun aikaa istuttiin, kaisaniemen puiston rinteessä. Heh siellä taas oli varmaan näitä romanian romaneja, jotka pulloja keräsi. Kaksi ärsyttävää mummoa myös oli, toisen niistä oon aikasemminkin nähny. En tiedä onko se aina Suomessa, vai tuleeko se joka vuosi uudestaan. Ainakin muistan, et samanlaiset vaatteet sillä on aina.
Me sitten tehtiin lähtöä, ja päätettiin, että tehdäänkin pizzaa.. pitkästä aikaa. Ensiksi mietittiin, että oltaisi kokkailtu täytettyjä paprikoita, mutta sitten tulikin mieleen, että pizzaa voitaisiinkin tehdä. Käytiin vielä ostamassa alepasta muutamia tarvikkeita. Kun tultiin meille himaan, ni lähdettiin vielä samantien käymään Film Townissa. Otettiin 7.leffaa. Haaa.. se Vip tarjous, ni tuli maksamaan 9€. Eilen ehdittiin katsoa vain yksi leffa. The Runaways. Ihan ok oli. Tänään sitten varmaan niitä muita leffoja.
Pizzaan tuli paljon täytteitä. Eilen kun tuli tehtyä tämmöinen Välimeren hassu kasvisvuoka, jossa oli mm. kesäkurpitsaa, munakoisoa, mozzarellaa, paprikaa, maustamatonta jugurttia, ja mausteita aika paljon, niin tuota jäi jonkun verran jäljelle, joten pizzan täytteet aloitettiin tämän ruoan rippeillä.
Tuon kasvisvuoan tekemisessä oli hauskoja vaiheita, esim. Munakoisojen "itkettäminen". Raksu ei ollut koulussa koskaan törmännyt tähän juttuun. Meillä koulussa kyllä tehtiin tuota itkettämistä, esim kun oli joku marinoimisjuttu, tai ihan muuten vaan tehtiin jotain munakoisosta. Tuo itkettäminen siis tarkoittaa, että munakoisosta lähtee sen sisältämää vettä pois, kun sen päälle laitetaan suolaa.
Tässä kuva munakoisoista.
Niin, elikkäs... palataan siihen pizzaan. Munakoisoja ja kesäkurpitsaa laitettiin siis ensin. Tietty tomaattisosetta meillä oli. Sen jälkeen sekaan herkkusieniä, paprikaa, ananasta, tomaattia. Juustoraastetta päälle paljon.
Tässäpä pizzan kaikki täytteet.
Pizza näytti sitten tältä. Ja olipa muuten todella hyvää. Pitääpä ruveta käyttämään tuota munakoisoa paljon enemmän. Kun ostin sen, niin munakoisot olikin tarjouksessa. 1kg maksoi 0,99€ Laitoin sitten pussiin kaksi munakoisoa, ja hinnaksi tuli 0,74€ Joten aika halpoja.
NAM<3
Meidän hassu Pizzerian/baarin pitäjä on muuten myöskin kehitellyt uusia pizzoja. Ja hän juuri on suunitellut yhden pizzan mihin tulisi munakoisoa. Niin, että ihme höpöttelijöitä mullakin on tuola kavereina netin palveluissa. Nojoo, on noi kaks ihan mun jonkunlaisia kavereita oikeassakin elämässä. Mutta joo, en mä niitä usein näe.. tai ainakaan nykyään. Kouvolastahan nuo ovat. Joten enpä yhtään ihmetellyt, niiden kommentteja. Jeps, mutta tuossa pizzeriassa ajattelin ehkä taas ensi viikolla käydä, kysyn ainakin, että onko sitä munakoisoa. Kun olisi kiinnostava maistaa, sen tekemää munakoisopizzaa. Kerran kun oltiin yhden kaverin kanssa sielä, ni se toi yhtäkkiä meille pöytään pienet munakoisopalaset, jotka se oli just paistanu ja marinoinu. Heh.. ihme hassuilija sekin. No mutta on kyllä kiva, että se tulee aina juttelee kaikenlaista. Ja kerran tuli puheeksi, että mäkin oon ruoasta kiinnostunut, enemmän kuin sillä tavalla, että ruokaa syödään, siksi että saa energiaa. Tai vaan mielletään baari-illan jälkeiseksi mätöksi esim. just tälläiset pizzat. Ehkä senkin takia tulee aina mulle esittelemään kaikkea. Kerran oli ajatuksissa mennä vähän sinne auttelemaan, eli vähän blokkarihommia. Mutta oli silloin töissä aika kiirettä, joten en sitten työpäivän jälkeen jaksanut tehdä pitkää päivää siellä.
Tänään ei olla vielä kummempia puuhailtu. Datailtu vaan, ku aika pilvinen päivä tuolla ulkona näyttäisi olevan. Eikä tässä nyt suurempia suunnitelmia ole illaksikaan, ehkä jossain olisi kiva käydä, onhan nyt lauantaipäivä. Mutta varmaan ehkä vaan lenkillä käydään. Huomenna sitten olisi suunnitelmissa lähteä vaikka suomenlinnaan, jos on hyvä sää. Viime vuonna muistan, että kesäkuun alussa kävin parin kaverin kanssa siellä, vähän jalkapalloa pelailtiin ja muuten vaan hengailtiin.
Mutta kyllähän me aina kaikkea hauskaa keksitään yhdessä.. <3
Siksi aika kuluukin niin ärsyttävän nopeasti. Onneksi vielä ensi viikko saadaan olla yhdessä.. joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti