tiistai 3. heinäkuuta 2012

Tiistain höpsöttelypäivää.

Yksi päivä tässä taas kohta takana. Ihan ok päivä. Raksu oli vähän surullisella päällä.. tai no ei nyt ihan surullinen, sille tuli ahdistus, kun oltiin jumitettu liian kauan sisällä. Mäkin huomasin että oho.. kello on noin paljon jo, ja sit halusin halata kultaa, ja menin sitä halaa, sit huomasin, et se kyynelehti. Joten sitä rupes siinäkin herkistelemään, mullakin tuli muutama kyynel. Tiesin kyllä heti mistä on kyse. Mä taisin olla tänään tosi tyhmä, kun en huomannut ollenkaan kellon kulkua. Tai aluksihan mä ajattelin, että kulta tietenkin sanoisi että mitä se haluaisi tehdä. Ja kyllä mä kysyinkin, mutta ei se oikein tiennyt, joten vaan jumituttiin. Itsekin olisin halunnut lähteä jo aikasemmin ulos.  Mutta joskus vaan käy näin. Kyllä mä aina sitä rakastani ihunaa tyttöä tuen, Lopulta halattiin lujasti ja lähdettiin ulos.. oli ihanaa vain kävellä ulkona. Istahdettiin tossa meidän lähellä puistonpenkille, ja mietittiin mitä tehtäisi. Sitten mä keksin, että vois pitää pienin piknikin, ja niin me lähdettiin ja jatkettiiin kävelyä... Siwan kautta yhteen toiseen puistoon. Mukaan tarttui valkosipuliyrttipatonki ja muutama karjalanpiirakka, sekä kummallekkin pepsi max pullot ja jäätelöpuikot.







Tuli taas pikkuisen kuvailtua, kun oli aurinkoinen päivä. Istuttiin puistossa ja höpsöiltiin. Suunniteltiin huomista päivää. Käydään keskustassa, ensiksi kuitenkin tehdään pikku seikkailu. Idän kautta keskustaan. Käydään mun vanhalla koululla varmaan. En siellä olekaan käynyt piiiiiitkään aikaan. Suurinpiirtein viimeksi syyskuussa- vai olikohan lokakuussa. Omissa valmistujaisissa en viitsinyt käydä, koska en nähnyt siinä oikein mitään mielenkiintoista, kun olisin ollut vain yksinäinen otus siellä, koska mulla noi opiskelut siirtyi vähän. Muu ryhmä.. joita nyt ei ihan hirveästi ollut,.. heh lasken mun ryhmääni siis vain mun yo-ryhmän. Toisena vuonna meidät 4-6. tyyppiä oli laitettu yhteen kolmannen vuoden opiskelijoiden sekaan. Ihan ok oli sekin, mutta ei niistä niin hyviä ystäviä tullut. Muutaman kanssa jutellut vielä senkin jälkeen. Niin ajateltiin sitten lähteä hyvissä ajoin, ettei tule samanlaista jumittumista tänne, kuin tänään oli. Itsekään en tykkää vapaapäivinä siltikään kovin myöhään nukkua. Muistan ku joskus viime kesänä, kun olin kesätöissä niin mulla oli keskellä viikkoa vapaata pari päivää, ni päätin heti, että en nukkuisi niin pitkään, kun silloin tulisi vähän sellanen, ei nyt ihan masisfiilis, mutta ei kovin hyvä fiilis, kun sitä ajattelee, että joo. tässähän se päivä jo vierähtikin. Eikä oo mitään taas saanut aikaan, musta on kiva hengailla parvekkeella pitkiä aikoja, lukea vaikka jotain lehteä ja kuunnella musaa. Tai lähteä just lenkille aurinkoiseen kesäpäivään. Ja tehdä piknikkejä. 

Huomenna myös olis tarkoitus käydä keskustassa kirjakaupassa, itse voisin etsiä kaikenlaisia kirjoja taas vaihteeksi. On taas vähä inspis tullut kirjojen lukuun. Talvella ei jotenkin yhtäkkiä ollut, vaikka lainailin ison kasan kirjoja. Tekisi myös mieli käydä eksoottisissa kaupoissa, mietin, et suunnitttelis jo valmiiksi huomiset safkat. Jotain mausteista ja tulista. Itse tykkään aika tulisista ruoista, mutta raksu ei nyt ihan varmaan kaikkein tulisinta söisi. Tosin kyllähän sekin tykkää laittaa paljon mausteita joukkoon. Ja joku tavis, joka ei käytä kovin paljon noita mausteita, niin sanoisi raksunkin kokkailuista, että onpas tulista. 

Porukat kävi tuossa pari vuotta sitten Intiassa, ja muistan että äitini puhui juuri kaikkien safkojen maustepitoisuuksista, että onpa siellä tosi mausteista ruokaa. Sanoi, että moniakaan ei viitsinyt edes kokeilla, kun tiesi että paljon mausteita käytetty. Itse olisin voinut kokeilla. Olisin myös halunnut olla mukana tuolla matkalla, vaikkakin en olisi varmaan kestänyt kahta viikkoa niiden seuraa, kun siellä ei sitten yksin olis viittinyt niin liikkua, noh jos mä nyt yksin olisin lähtenyt, en tiedä uskaltaisinko, mutta ehkä joku päivä. Raksun kanssa voisi, mutta en tiedä, kyllä se kerjääminen ja elämä slummeissa näyttää aika kurjalta, ja sitten vastakohdat on niin isot. Rikkaita..

Tänään tehtiinkin ihan kiva lenkki. Piristi kummankin päivää. Vaikka kyllähän tuo tyttönen mua aina muutenkin piristää.  Tässä pistän taas muutaman kuvan. 




Siinäpä tuli kuvattua Etelä-Haagassa jalkapallo kenttää. Tuolla kentällä on myös aikoinaan pelannut Vesa-Matti Loiri. Hänhän asui Pohjois-Haagassa, siis aika lähellä. Siinä Vesku dokumentissa oli myös kuvattu tuota, kun Vesku palasi tuohon kentälle, heh aikamoisessa kunnossa. 100kg Lihonnut varmaan niistä ajoista. :DD Tai ehkä ylikin, mutta nythän se taas oli laihduttanut.





Sitten käveltiin Haagassa katuja, ja yritin etsiä sellaista kuin Haagan leipää. No, parin korttelin päässähän se jossain sijaitsi, oon miettinyt, että siellä voisi käydä. Mutta enpäs sitten tiedäkkään, että onko siellä mitään, ei varmaa ole myyntiä, kuin vaan tukkupaikka, mistä ne kauppoihin vie noita leipiä.

Katsoinkin äsken niiden nettisivuja, ja sieltä paikan päältä voisi noutaa tilauksia, oli puh.numero ainakin tuolla sivuilla, mutta jotenkin ei jaksaisi ihan puhelimeen tarttua, kun tilaisi tuolta. Mutta voisi ehkä kokeilla, Näytti olevan ihan mielenkiintoisia, leipiä, leivoksia, kakkuja, kääretorttuja ja eri kausituotteita.  Täältä voi tsekkaa sivut. Haaganleipä Oy

Otin myös kuvan kyseisestä paikasta. 



Aika huomaamaton paikka kyllä. Hiljainen korttelitiekin. 


Kun sitten tultiin takaisin himaan. Niin päätettiin tehdä lämpimiä voileipiä. 
Niihin tuli tomaattia, tuorejuustoa, paprikaa, ja juustoraastetta ja pizzamaustetta. 

Tässä vähän kuvia niistä. 












Huomenna siis vähän Helsinkikiertelyä. Tänään ehkä vielä jotain jaksoja salkkareista katsellaan. 
Mutta nyt tää peikko taas lähtee. Heippahei.



Lopuksi vielä Amy Winehouse fiilistelyä. Oi. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti