maanantai 16. heinäkuuta 2012

Viikonloppua Salossa.

Viikko sitten taas ohi, ja viikonloppu taas. Perjantai oli hauska päivä töissä. En ole joutunutkaan vielä olemaan yksin siinä salaattivuorossa.Yksi hassu työkaveri oli sitten mua eilen opettamassa. Sain tehtyäkin ihan eri tavalla hommia kuin aikaisemmin, tai no se maanantaipäivä meni oikeastaa siinä, että se toinen tyyppi ei osannut oikein opettaa mua, joten katselin sivusta. Olihan se aika tylsää, kun ei ollut hommia, ja joutui tuijottelemaan. Mutta viikosta selvittiin ihan hyvin, ja hauskaakin oli. Varsinkin loppuviikko. Viihdyinkin silloin, kun oli jotain tekemistä, mukavaa juttelua muitten kanssa.

Maanantai varmasti ihan mukava päivä. Se tyyppi jonka kanssa hassuttelin tiistain ja keskiviikon ni tulee sinne mun kanssa taas. Kukaan ei kyllä välttämättä ymmärrä meidän juttuja. Vitsaillaan yhdestä hassusta tiskaajasta, joka tulee aina välillä avuks tuonne. Tää tiskaaja tulee töihin joku salkku kädessä, ja vähä sellaset hienot business vaatteet päällä. Varsin hassunnäköinen ilmestys. 

Perjantaina saatiin aika nopeasti päivän työt tehtyä.Loppupäivästä sitten tuli siivottua kaikenlaista ja salaatit pestyä lauantaille. Kotimatkalla tuli paria hassua juttua eteen. Siinä yhdessä pusikossa touhusi yks spuge, vieressä oli penkki,siihen se kai yritti päästä. Noh, sitten kävelin vähän eteenpäin. n. 500m päästä tuli vastaan yks toinen spuge. Hän sitten oli pummaamassa 20.snt:ä. Katselin taskujani, niin löyty vain euron kolikko. Nopeasti siinä mietin, et no...mikäs siinä. Voisihan sitä kerrankin antaa euronkin. Ihan ystävällinen se oli, tais olla onnessaan, kun sai enemmän kuin 20.senttiä. Hymyilin sille sitten, ja kävelin pois. Mukava kohtaaminen spugen kanssa.

Sitten nopeasti tuli lähdetttyä himaan, ja siinä vähä siivoilin, ennenkuin lähdin Saloon, raksua tapaamaan. Ihana viikonloppu taas oli. Otin myös wii-konsolin, jota me pelailtiinkin jonkun verrran. Tosi hauskaa oli. Katsottiin vanhoja salkkareita taas, pelattiin aapelissa biljardia vastakkain. Kaikkea mukavaa ajanvietettä.
Perjantaina taidettiin mennä nukkuu vasta joskus kolmen aikaa. Oi, että sain taas hyvin unta ihanan raksuni vieressä. En herännyt kertaakaan yön aikana. Mä vain halasin koko yön kultaani siinä, käsi hänen selän allaan. Oi että. Meillä olikin yömusat koko yön päällä.


Lauantaipäivä meni tosi nopeasti ohi. Kun oli kaikkea hassua tekemistä. Serranoja katseltiin taas, biljardia, wiitä. Sitten myös kokkailtiin.  Tonnikalapyöryköitä. Laitoin niistä juttua myös mun toiseen blogiin, Ruokablogiin.


Tässäpä olis linkki.
http://rokkiherkut.blogspot.fi/
Oikein hyviä olivat nuo pyörykät. Katsottiin myös leffa, nimeltä Take The Lead, pääosassa Antonio Banderas. Ihan kiva leffa, olenkin nähnyt tuon aika monta kertaa, mutta hauska katsoa kaikkia leffoja. Banderas on myös hyvä näyttelijä.
Jepsis, sunnuntai oli tietysti taas tosi haikea. Ja myös sääkin vaikutti. Hiukan masisfiilis, kun satoi taas. Kuten monena sunnuntaina, kun on joutunut lähtöä tekemään. Mutta ei se nyt kuitenkaan ihan niin masisfiilis ollut. Kulta kuitenkin siinä viekussa, ja ihana kun tietää, et se pysyy vierellä. Oli kuitenkin tosi kiva hengailla Salossa raksun kanssa, vaikka sää oli mitä oli, silti vähän tylsää, onhan nyt sentää kesä, mutta sataa kokoajan.  Mutta silti niin piristävän ihanaa raksun kanssa. <3

Junassa oli taas rauhallista. Nyt oon ostanu ihan normilipun, ei oo jaksanut kokeilla onnea. Mutta ehkä vielä tässä jossain vaiheessa, ainakin muutaman kerran tekisi mieli kokeilla.
Niin, pelattiin viikonloppuna paljon mun wii-konsolia, vähän kyllä tylsä se peli, mikä mulla on. Talviurheilupeli, mutta onneksi oon saamassa kohta pari tennispeliä, ja jalkapallopelin. Ehkä ne olis vähän mielenkiintoisempia.

Oli taas tylsä nukkua sunnuntaiyö yksin. Heräsin ainakin kerran, katsoin kelloa.. ääh. kohta taas noustaan. Voihan kakka. Noh, tänään oli ihan jees lähtä. Vaikka mietinkin sitä minkälainen tästä päivästä tulisi. Mutta hyvähän se oli. Aamulla töissä odottikin pikkuinen yllätys, mutta ihan positiivinen. Sain kuulla, että varaston yksi tyyppi oli kipeänä, joten mä pääsin sitä tuuraamaan,  mieluummin mä siellä olen, kuin tuossa salaattivuorossa, kun se on vähä monimutkainen.. no miettisin, että olispas se vielä pari päivää poissa. Mutta näköjään, se tulee jo huomenna takaisin. No eipä se niin harmita, huomisen jälkeen enää 3.päivää tuota salaattivuoroa. Jea. sitten takas varastoon. No huomisesta tulee kai ihan kiva, ehkä hassuttelua yhden tyypin kanssa joka on samassa vuorossa mun kanssa, tai no vielä se vähän opettaa mulle noita hommia, kun en ihan kaikkia juttuja vielä muista.
Varastossa päivät menee todella nopeasti. Kun on mukavaa puuhaakin. Hah tänään yks kuski joka toi lihakuormaa, ni oli kai jonnekkin päin helsinkiä hukannu yhden leikkelelaatikon, ja se tuli vielä parin tunnin päästä kysymään, ettei olis ollu jättäny meille sitä. Hah, varmaan kiva käydä jokaisessa paikassa sitten tarkistamassa, eipä se ainakaan tuonne sitä ollu jättäny.

aww, kohta laitan tässä raksulle takas viestiä, kun se jotain höpötteli. Ihanaa, se tulee taas viikonlopuksi, ja se lähtee vasta ke. Sillä on keskiviikkona työhaastattelu, toivottavasti sitä nyt onnistaisi ja saisi töitä. Mutta nytpäs taidankin tästä lähteä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti