maanantai 2. heinäkuuta 2012

Toisen lomaviikon aloitus.

Maanantaipäivä tässä ohi taas. Nopeasti tuntuu päivät lomalla menevän. No, oon mä aika hyvin ehtinyt rentoutua, töitä en ole oikeastaan paljon ajatellut. Eilen vähän vaan, niinkuin tuossa toisessa merkinnässä eilen kerroin. Mutta ei mua sinänsä huoleta mikään. Jeppis. Nyt siis on jo heinäkuu. Heinäkuun kolmatta päivää tässä jo mennään. 

Maanantaipäiväkin oli ihanan aurinkoinen. Aloitettiin raksun kanssa se päivä ihanalla parveke-hengailu-aamiaisella. No, aamiaisessa ei silleen mitää erikoista, aika tavallinen. Mutta parvekkeella ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Edellisinä kesinä oon paljon viettänyt siellä aikaa, ja ajatellut kaikenlaista. Unelmoinut ja haaveillut. Osa niistäkin jutuista on jo käynyt toteen. Elämäni on tällä hetkellä hyvinkin onnellista. En olisi muutamia vuosia sitten voinut kuvitellakkaan, että joskus sanoisin näin. On töitä löytynyt, ja ihana raksun kanssa menee todella hyvin. Ei ole huolia.  Parvekkeella tuli musaakin kuunneltua läppäristä. Ihanan rentouttavaa, heti aamusta. En muuten lomalla ole juonut yhtään kahvia.. eikä mulla yleensäkään himassa oikein kahvia kulu. Joskus keitän.. kupin tai pari, mutta se tarkoittaa sitä, että parissa kuukaudessa ehkä jotain.. kerran. Töissä tulee juotua.. välillä. 

Tänään ei paljon ehditty päivällä mitään erikoista puuhailemaan, perus datis juttuja vaan. Leffoja katseltiin, ja salkkareita. Jossain vaiheessa sitten ulos lenkille, ja kaupassa käymään. Tehtiin kana-fetasalaattia, syötiin myös muutama tofupihvi, jotka jäivät eilisestä. 

Syönnin jälkeen katsottiin yksi leffa. Nimeltä levypallo. Koripalloaiheinen leffa. Ihan ok. Muttei mikään superhyvä, oli elokuvalla hauskat kohtansa. 

Leffailun jälkeen päätettiin lähteä vielä lenkille. Kuvailtiin vähän, itsekin otin muutamia hassuja kuvia. Lenkkeiltiin Pikku Huopalahdessa päin. Se on ollut aina mun lempialuetta. Ei turhaan Pariisin kevätkään ole tehnyt sen nimistä kappaletta, ja sano siinä alussa, että PH:n talot ovat kuin keksipaketteja. Sinne haluisin muuttaa, hih raksun kanssa joskus. Mutta ainahan saa haaveita olla. 

Sielläpäin on myös yksi virolainen kauppa, sinne mun on aina tehnyt mieli mennä, mut en ole koskaan mennyt. Joskus mulla oli vähän sellainen paniikkihäiriön tapaista fiilistä jos kävin yksin kaupassa, ei tietty näissä lähipaikoissa, niissä nyt voi käydä, voisin vaikkapa sellasissa yöpaidan näköisissä retkuissa lähteä. Enkö miettisi yhtään, että mitä muut ajattelee siitä. Mutta kun lähtee pidemmälle, ja ei niin tutuille kaupoille, ni alko joskus vähän ahdistaa. Niin, en ole nyt sitten enää muistanutkaan sen kaupan olemassaoloa. Nyt tässä kesällä mietin, et nyt on pakko käydä jokupäivä siellä. Samalla mietin, et mitä tuotteita virosta tuodaan, tai onko niillä sellasta kansanperinnettä, kuin vaikka suomalaisilla on omansa. Heh, luulis muuten ainakin, että Saku-olutta sieltä ainakin saa. Mutta joo, kun päästiin raksun kanssa siihen kaupan ovelle, niin huomasin, että ovessa ja ikkunassa oli lappu, että kauppias onkin lomalla parhaillaan, no jossain heinäkuun lopulla auki taas, pitääpä muistaa silloin käydä. Tosin, muistelisin, että Pasilassakin on yksi eestiläinen kaubamaja. 

Otin kaupasta oikein kuvankin. Tässäpä siis Eesti Kaubamajaa 



Otinpa sitten muitakin kuvia, maisemakuvia ja yms. Tässäpä näitä, 











Lenkin jälkeen maistuinkin voileipä, ja teetä, jonka tänään ostin. Lakritsiteetä. No eipä se millekkään ihmeelle maistunut. Perusteeltä. 




No, mutta sellainenpa se päivä oli. Tiistaita tässä aloitellaan. Huomenna taaskin varmaan aika spontaanipäivä. Ei vielä mitään suunnitelmia. Tekisi mieli kyllä käydä jossain eksoottisessa ruokakaupassa, ostamassa kaikenlaisia, vähä harvinaisempia raaka-aineita, kun näistä lähikaupoista. Mutta kyllähän tässä viikolla vielä ehtii. Perjantaina ehkä mökille, en oo vielä varma. 

Äh, mutta tiedän että sunnuntaina on niin haikea, ja kaipausfiilis raksua taas. Kai me sitten seuraavalla viikolla taas nähdään, mutta silti. Oi kuinka sitä ihanaa otusta rakastankaan. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti