Ihanat 7kk

Oijjoi, tänään on meillä raksun kanssa tullut täyteen 7kk. Aivan mahtavaa. Harmi, kun ei voida olla tätä päivää yhdessä, ois ollu niin ihan paras päivä. Voi että, on se kulta kyllä niin ihana. Alussa mietin, että mitäköhän tästä tulee, jaksaakohan se oikeesti mua. Kun en varmaan ollut sen mielestä yhtään kiinnostava. Tällainen turha peikkopoika vaan. Ja vaikea sitä on mennä toisin aivoihin. Ja kun muutenkin oon tälläinen seko, kun en aina edes tiedä, että mitä mun päässä pyörii. Nyt ainakin pyöriii vain tuo ihana kultanen.

Muistan lokakuusta oikeastaan vain tuon, että se ihana höpsö tuli mun luona käymään, kun olin sen pyytänyt, olin vähä ihmeissäni, kun se sitten vastasikin mun viestiin, että voisi hän tullakkin käymään. Olin niin iloissani siitä, höpösin yhdelle kaverillekin jopa siitä, ja se sanoi että hienoa, mutta koitappas nyt pysyä housuissasi.  Joten palasin maan pinnalle, ja tajusin, että joo. Turha sitä on taas alkaa mitään haaveilemaan. Kun kaikki aina menee mönkään. Meni kyllä aika pieleen myös leffa. Koska itse olin jo käyny katsomassa sen leffan mitä mentii kattoo, en edes itsekään pitänyt sitä minään parhaana leffana mitä oon nähnyt. Ja treffeillä varmaan pitäs mennä just kattoo jotain sellasta ihanaa söpöä leffaa. Mutta siihen aikaan ei oikein ollu sellasta, joten ajattelin, että no mikäs tässä nyt sitten. Pitää varmaan jotenkin muuten saada tuon höpön huomio.

Ja muutes, aika hassua. Tuo höpsö luulee, että mä en pidä mistään sellasista hassuista rakkaushöpinä leffoista. Nimittäin nykyään mä ihan rakastan sellasia leffoja. Muistan vähä sitä ennen sitten vuokrasin, lainailin, ja latasin yhtenä viikonloppuna kaikkia tosi ihania leffoja. En tehnyt muutakuin katoin leffoja. 24,tuntia. No yksi hassu kaveri oli myös mukana. Sellanen vähä samanlainen peikkopoika, hänellä oli just menny poikki yhden tytön kanssa. Ni sit katsottiin just kaikenlaisia rakkausleffoja. Itkettiin yhdessä. Se oli tosi tosi hyvä hetki.

Niin palataanpas niihin aikaisempiin höpöilyihin. Olin jo aivan varma, et kulta siellä tylsistyy leffassa, ja mä en oikeestaan kyllä katsonu yhtään sitä leffaa, vilkuilin vaan kokoajan siihen vieree. Tyttö tais olla kyllä vähän paniikissa, mut ei se varmaan ainakaan huomannu et mä sitä katselin.  Mutta joo. oli kyllä niin ihanaa, leffan jälkeen käveltiin keskustassa ja höpöiltiin, tai no se nyt oli aika hiljainen, luulin et se tarkoitti sitä, et jooo. oon niin tylsä tapaus, että hyvästi sulle vaan, ja eipä enää olla yhteydessä kun täältä helsingistä turkuun palaan. Aivan, ihan oikeasti noin ajattelin. Ku en mä uskonu, et se mun seurassa olisi viihtynyt. No, silloin tuli ainakin kerrottua, että olin ihastunut siihen, ja olinhan mä. Mitä sitä nyt peittämään, ajattelin niin. Sitten myöhemmin kyllä vähän mietin, että olikohan se vähän noloa, kun se ei sitten oikein siihen mitään sanonut, naureskeli vaan. Aluksi olikin sellainen olo, että ei juma. Mä teen itsestäni tosi pellen. Jos ei tyttöä miellytä, niin ei sitten. Se olis ollu mulle tosi pettymys, koska välitin jo siinä vaiheessa hänestä tosi paljon. Vaikken vielä mitään kuvitellut, että mitään olisi tapahtunut.

Loppuilta menikin sitten vaan pussailessa, kun otin aika riskin, kun kysyin että saanko suudella sua. Mutta mitä se nyt muuta olisi odottanut, kun kokopäivän olin ollut sen vieressä, ja yrittänyt huomioida sitä kokoajan. Nykyään en muuta teekään sen seurassa kun vaan palvon sitä, ja huomioin. Mulle se on ihanin otus. Todellinen ihana täydellisyys prinsessa. Se on niin ihana hassu, että mietiskelin joskus, että voiko jotain ihmistä rakastaa niin paljon, että sydänkin poksahtaa yhtäkkiä?

Voi että. Tää blogi varmaan on iha tämmöinen lälly aina, kun kokoajan puhun mun rakkaasta, mutta kun ei voi olla koskaan hehkuttamatta sitä ihanaa olentoa, niin miksipä ei, ku se täyttää koko mun elämän.

Mä oikeesti jaksan sitä ja kestän. Vaikka se höpöilisi että miten sä muka mua jaksat? Samaa mä voisin siltä kysyä. Mutta me ollaan tultu niiiiiiiin tärkeiksi molemmille, että ollaan yhdessä erottamattomat, parhaimmat ystävät, ja se on mun tärkeä rakas kultani. Mäkin kyllä mietin, että jaksaakohan tuo mua kahta kuukautta enempää? Enhän mä nyt ole erikoinen, tylsä peikkopoika vaan. Näköjään mikään ei enää pidättele meitä, nyt tajuan, kuinka olen löytänyt todella täydellisen ihmisen mulle. En olisi elokuussa voinut tällaista uskoa, olin aika masentunut, ja se yksi tyyppi vain lisäsi sitä. Mutta nyt...... oikeanlainen rakkaus parantaa..

Sen kanssa ei tartte oikeesti ajatella mitä sanoo. Vaikka mäkin höpsöilen aika paljon, ja kaikkea paljon vitsailen, ja mitä en tarkoita, ku pitäähän sitä hassuilla, mut se jotenkin aina tietää sen, sisällä sydämessään se kuitenkin varmaan tietää, että mä rakastan häntä todella todella paljon. Enkä halua hänelle mitään pahaa.  Aika muuten hassua, 7kk kuukautta ilman mitään riitoja. Tosin luulen varmaan, että oon ollu aika rasittava, tai no tiedän sen. mutta ei hän varmaan sitä mulle paljasta, mutta toivon vaaan kaikkein eniten sitä, että en olis rasittava, tai tekis tyhmiä juttuja. Ettei se ajattelis kuten yleensä vähän kaikki, niinku olis noi perus ennakkoluulot. Että pojat on just sellasia.. epäsiistejä, ne tekee just näitä asioita..... yms. Kun taidan olla kyllä oikeesti aika erikoinen tapaus. Muutenkin mua ärsyttää nää kaikki sukupuoliroolit. Ettei ihminen voi tehdä mukamas joitakin asioita, joita hän haluaa, ja vain siksi, että on syntynyt vaikka nyt pojaksi. Heti ollaan luulemassa homoksi. Ei mulla homojakaan vastaan ole, mullahan on homoystäviäkin.

awwww. tänään ei voi surustella. on niin paras olo.