Kesäistä hassuttelua.
Perjantai oli todella mukava päivä. Vähän huijasin kultaa, ja meninkin
Turkuun jo silloin. Olin vaan sanonut, että tulisin vasta lauantaina,
mut sehän se mun yllätys oli, että Pe. olisin siellä.
Neljän junaan ehdin, junassa oli ihmeen paljon porukkaa. Mun vieressä istui aika tylsä tyyppi, mut sitä näytti kiinnostavan, mitä kaikki muut tekee, lukihan se jotain lehtiä siinä, mut huomasin, et se vilkuili kokoajan, muakin.. että mitä lehteä mä luen. Matka meni muuten ihan leppoisasti, tietty opiskelijalipun taas otin, kuten joka viikonloppu kun junailen.
En ollut vielä junassakaan kertonut, että oon tulossa sinnepäin. Vaikka tekstailinkin raksun kanssa. Halusin yllättää sen oikein kunnolla, kuten muutaman kerran olen tuollaisen tempauksen tehnytkin. No kuuden aikoihin saavuin Turkuun, istuskelin sitten siinä lähistöllä, ja vaan hengasin. Vielä en ihan pistänyt viestiä. Jotain ainakin puolituntia olin istuskelin, ennenkuin lähetin kullalleni viestin, että olen täällä. Junalipunhan ostin jo keskiviikkona, meinasin täällä blogissakin paljastaa, mutta enpä paljastanutkaan mitään aikeistani. Tämän jälkeen lähdin kävelemään kohti jokirantaa, näkemään Kaisaa, oisin kyllä halunnu nähä hänen veljensäkin, mut se oli kuulemma lähtenyt jo kotiin, Kaisakin ihmetteli sitä. No eipä se mitään, mentiin jokirantaan istuskelemaan. Sitten kulta soitti, ja kysyi että missä oon, ni sovin, että tuun sitä vastaa. Menin yhden baarin etee, mut sit mietin et vois käydä vessassa, kyllä sillä raksulla joku aika menis, sit ku palaan, ni mietin et se tulee toisesta suunnasta, kun kelasin ettei se oo vielä ehtiny siihen, mut se sit se höpöpää tuleekin takaa sieltä. Taas varmaan kuittaili, että onpas hassua kun et nähny mua. Hihih, tuskin se mitään mulle on höpöilly sielä kadulla. Aww, muttta olipa ihana nähdä sitä höpösuuta taas, 15.viikonloppu putkeen. Ensi viikonloppu on 16. Meen Perniöön, samalla se väliaikaisesti muuttaa sinne, ku sai opiskelut päätökseen.
No, mutta palataanpas perjantaihetkiin. Mentiin sitten takas Jokirantaan missä itse olin istunut, no sinne oli tullu jo jotain muitakin ihmetyyppejä, ni ei istuttu ihan siinä samas paikas, mihin jätin kaikki kamat. Käytiin sitten siinä läheisessä jokilaivassa, joku ehkä puolituntia tai enemmänkin tuli istuttua, sen jälkeen käveltiin jonkin matkaa, ja päätettiin sit mennä Hemingwaysiin, sieltä Klubiin sitten loppujen lopuksi. Hihih, tuli myös soiteltua hassu puhelu. Kouvolaan Andreakselle, siellä olikin myös Jukka, jolle yritin ensiksi soittaa, heh pyyin Jukkaa puhelimeen, niin täähän oli varsin hassulla päällä. Siitä en olekaan vähään aikaan mitään, on tainnu ehkä keskittyä duuneihinsa enemmän, ehkä hyvä niin, saatetaan nähdä nyt tällä viikolla. To. mulla ainakin olisi aikaa. Keskiviikkona pitäisi käydä ainakin palauttamassa kalliossa pari kirjaa, en tiedä ehtiskö silloin jotain höpöillä. Klubilla oli ihan jees. Vaikkakin ei nyt mikää erikoinen fiilis, halusin jo oikeastaan lähteä rakkaani kanssa höpöilemään, musa kun ei ollut ihan mun lempparimusaa siellä. Olikohan se just se yläkerta, joo tais olla. Alakerrassa oli jotain muuta, siellä ei sitten ehditty käydä. Bussimatka kultani kotiin oli kyllä suht mielenkiintoinen. Joku känniläinen heitettiin ulos bussista, mut se tais vähän satuttaa siinä itseään, ni bussissa syntyi aikamoinen hälinä. Ihmiset oli soittamassa poliisille, että kuski käyttäytyi huonosti. Just... siinä vaiheessa oli vähä sellanen fiilis, että näinköhän tässä matka jatkuu ollenkaan, mitä jos poliisit ois tullukkin ja ottanu kuskin matkaansa, noh. Kaikki meni hyvin, ja päästiin sitten raksulle. Siinä sitten jotain höpöiltiin pitkälle aamuyöhön.
Lauantaina oli mukava kesäinen sää myöskin, vaikka vähän ihmettelin joskus ihan ihan aamulla, et onpa jännä sää ulkona, ei yhtään sellainen aurinkoinen aamu, vaan vähän synkähkö. Jatkoin sitten unia vaan, ja jonkun ajan päästä sää oli taas niiiiin aurinkoinen. Awww, kaikki oli niin ihanasti.<3 Kulta siinä vierellä ja sain unta tosi hyvin.
Siinä tehtiin sitten kiva kävelylenkki, ja käytiin kaupassa. Oli aika hassuja uutuustuotteita kauppoihin ilmestyny.
Tällaisia esimerkiksi.

Kulta teki hyviä broilerpihvejä, siinä sitten sen kanssa riisiä tuli syötyä.
Illalla seurattiin euroviisut, vähän ärsytti kun se Loreen, vai mikä lie nyt onkaan ni meni voittamaan, aika ärsyttävä biisi.. Euphoriaaaaaaa.... Onneksi en tänään kuullut sitä kertaakaan töissä. En kyllä ehtinyt ees kunnolla radiota kuuntelee, ku en ollu sillee siinä tilassa missä on radio, ni oikeastaa hirveen kauan.
Sunnuntai meni todella nopeasti ohi, mutta silti niin ihanaa, haikeutta tietenkin ilmassa. Mutta sitten päässä vaan ajatus, että hei, ei tää nyt mitään, kyllä me nähdään, "älä huolehdi" Niin, tätä rataa sitä tässä mennään joka viikko, hassua et tunne on niin kova. Aina sunnuntait on sellaisia päiviä, joita ei odota yhtään, vaikka se kulta nyt sit vähän välillä hassuttelee, että mä muka juhlisin, että pääsen siitä eroon muutamaksi päiväksi, hihi, en kyllä todellakaan juhli. :D
Eilen tuli aika myöhään mentyä nukkumaan, kolmelta vielä tekstasin raksulle, kaikenlaista, vaikka hän jo nukkui siellä. Sanoin, että haluan vanheta hänen kanssaan, ja toivon, että näin käy. Monet varmaan nauraisi tälle, mutta enpä välitä, ei kukaan voi tolla sanomaan, että älkääpäs nyt, ei tuollaisia voi vielä sanoa. No, mutta mä vaan tunnen niin, ei sille mitään voi. Ei tästä oo vielä tullu sellasta tylsää, enkä usko että tuleekaan, koska me ollaan aina niin hassumaisia, ja keksitään uusia hassuja juttuja joka hetki. <3. awww, tossa äsken se taas tekstaili.
Katselin just yhden leffan, sellasen romanttisen hassuilu leffan. Midnight in paris. Olihan se ihan mukava. Mutta nyt taidan jo jättää kirjoittelut tältä päivältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti