Kuumettahan sillä sit hiukan oli. 37, 5 oisko sillo aamulla. Annoin sille buranan ja käytii vielä vähäksi aikaa lepäämään. Raksu varmaan oli aika allapäin, kun ajatteli, että tähänkö tää päivä sitten kaatui, että jos ei jaksais tehdä mitään. No, mä oisin sitten vaan hoitanu sitä koko päivän. :) Kyllähän se sitten lopulta jaksoi taas höpötellä, vanhaan tyyliinsä. Tai en tiedä, ehkä se ei vaan halunnut myöntää, että se ei jaksais, ja halusi olla kova. Niin se tuppaa yleensä tekemään. Ei sen mitään tarvis kovaa esittää, tai siis ei se esitä, ei vaan halua näyttää niin herkkää puolta itsestään. Mä oon kyllä sanonu sille, että mun seurassa se voi herkistellä, itkeä, nauraa.. ihan mitä vaan. Nyt se onkin vähä enemmän uskaltautunu avautumaan. Ja oon siitäkin hyvin onnellinen, et se jakaa mun kanssa asioita, ja sellaisia kipeitäkin asioita. Mä kyllä aina tuun lohduttamaan sitä. Siksi mä kyselenkin, että "onko kaikki hyvin kulta." Toivottavasti se ei vaan suutu, tai kyllästy siihen, että kyselen. Kun tarkoitan vaan hyvää ja oon aidosti kiinnostunut, että miten sillä menee.
Maanantai oli ihana myös senkin takia, että puoli vuotta on kulunut siitä, kuin alettiin seurustella. Oivoi, nopeasti se aikaa menee. Joskus tuntuu, että haluaisi vain pysähtyä tiettyyn hetkeen, ja olla siinä pitkään. No, kyllä mä kestän, kun aina sitä kultaa kuitenkin tulee nähtyä, ei siitä tarvi stressailla eikä surustella. Meillä vielä todella paljon aikaa yhdessä. Eikä se nyt niin maailmanloppu ole, jos ei nähdäkään joskus joka viikonloppu. Vaikka tuleehan siitä tosi ikävä jos ei nähtäis. Eikä me olla kovin paljon suunniteltu, et joo. tuolloin me nähdään ja tällee. Nyt ollaan nähty jo ainakin 8.viikkoa putkeen. Aina joka viikon jälkeen tullu sellanen olo, et awwww, nähdäänkö taas ensi viikolla?<3
Tietysti mä antaisin sille myös omaa aikaa, ja enkä halua automaattisesti tuppautua hänen luo. Vaik se onkin kyllä semmoinen, ettei se oikein sano vastaan.
Mua ei haittaa yhtään, tai en tunne sellasta ahdistusta, että kun ollaan nähty niin monta kertaa nyt putkeen viikonloppuja, ni että ne vkl:t menis jotenkin ohi, että esim. en kerkeis nähdä muita ihmisiä samalla. Tai meinaan sitä, että me voidaan nähdä viikonloppuna myös muitakin ihmisiä. Vaikkakin kyllä se kahdestaan olo on aina ihaninta. <3 Mutta meinaan tällä sitä, että tuon tytön voi ottaa minne vain mukaan. Se on jo paljon. Tämä johtuu myös tytön luonteesta, ei ole sellainen ärsyttävä marisija, että sanoo "ei, tuonne en ainakaan lähde mukaan" Tälläsistä ihmisistä mulla on muutamia kokemuksia. Ja se oli todella ahdistavaa. Mustasukkaisuus siinä kai nousi isosti pintaan, vaikka sitä en tajua. Kun ennen tätä ihanaa tyttöä, olin ehkä n. puoltoista kuukautta yhden kanssa, jota en kyllä siinä vaiheessa edes rakastanutkaan, enkä ihan täydellä ihastunutkaan. Olin kai liian kiltti, olin treffeillä, ja tää sit ihastu täydellisesti kai. Se olikin sitten paha moka, kun jäin vaan siihen. Vaikka ajattelin toista. Juuri tätä tyttöä jonka kanssa nyt olen. Olenkin muutamia kertoja maininnut tästä jutusta tuolle ihanalle tytölle.
Oloni on huomattavasti parempi hänen seurassaan nyt, helppoa olla. Tuntuu, että olin ihan kuin toinen ihminen tuolloin kesällä pienen hairahduksen kanssa. Ajattelin, että mitä helvettiä olen tekemässä. Oltiin ihan kuin toiselta planeeltalta. En ikinä rakastuisi sellaiseen, jonka kanssa olen kuin yö ja päivä keskenään. Olikohan meillä mitään yhteistä. Hän ei ollut oikein edes rokkityylinen, enemmänkin piti räpistä. No, ei se ollut mikään painava syy siihen, etten jaksanut sitä. Oli paljon muutakin. Kerronpa tässä pikkuisen.
Itse haluan nähdä ihmisiä, ja menen siellä sun täällä. Musta on ihana näyttää rakkaalleni kaikkea mun elämästä, keikoilla olla, kaupungilla hengailla ja hassutella. Yritin pyytää häntä kaikkialle mukaan, usein vastauksena oli vain tuhahdus. "Taas lähdet jonnekkin" Olin aika ihmeissäni, kun justiinhan mä kysyin sitä mukaan. Sitä mukaa alkoi se mustasukkaisuus. Kokoajan kyselemässä, että ketä nyt näet?
Ja se vaan heitti, että sulla on varmasti joku toinen. Eikä se ollu edes läpällä heitetty, niin mä sitten rupesin käyttäytymään sillä tavalla, kun toinen epäilee, ni miks ei sit samantien tee sillä tavalla kuin se luulee. Välillä jätin vaan vastaamatta sen juttuihin, ja höpöilin jotai itsekseni. Olin varmasti aika idiootti. Me peikot nimittäin olemme vähän hassuja. Olemme sille tytölle joka saa peikon sydämen itselleen, niin todella ihania ja rakastamme, mutta jos meitä kohtaan ollaan tuollaisia, niin tulee samanlaista kohtelua takaisin. Mutta tämä peikko on ainakin löytänyt täydellisen rakkauden kohteen. Ja on sille aina yhtä ihana.<3
Mutta joo, en jaksa vanhoja ikäviä juttuja muistella, kun nyt on niin kaikki ihanasti. <3
Tästä en luovu.
Illalla oli kyllä tosi ikävä. Vasta kolmen jälkeen sain unta. :( Ja kuudelta oli herätys, joten kiva. Olisin halunnut olla vain kultani viekussa, ja hoitaa sitä, kun hän tuli kipeeksi. Ihmeen ripeästi kuitenkin heräsin. Jalkakin voi jo aika paljon paremmin. Mutten uskalla lähteä vielä kummiskaan täysillä juoksemaan. Kyllähän se vieläkin pienesti rasittuu, työpäivän jälkeen, muttei niin pahasti enää. Vappuna ainakin ajattelin olla jo siinä kunnossa, et vois jo kuvitella, et pallonpotkinta onnistuu.
Palataanpa vielä eiliseen hetkeksi. Veljeni ex-tyttöystävä tuli tuossa sitten kämppikseksi eilen. Käytiin aamupalan jälkeen kultisen kanssa kaupassa, ja ostettiin tarvikkeet täytettyihin paprikoihin. Oli taas kiva tehdä niitä. Tuli kyllä ihan hyviä, vaikka olen syönyt parempiakin, ja omatekemiä. CousCousia käytin tällä kertaa. Lisäksi tuli maissia, pakaste kasvissuikale pussi, jossa oli porkkanaa, sipulia, ja paprikaa, ainakin nyt mitä tulee mieleen. Tais olla purjoakin. Päälle tuli fetaa ja juustoraasteta.
Tässäpä jonkunlainen kuvanen niistä.
Tänään sattui kyllä tosi hassu juttu. Ostin yhdeltä huoltoasemalta Töölön kohdalla juustosämpylän ja zero-kokiksen, noh mulla oli kädet täynnä tavaraa, ku muovipussikin vielä mukana, jossa oli pari kirjaa. Lähdin ulos siitä shellistä, samaan aikaan laitoin rahapussia sinne kassiin, ja yhtäkkiä se kokispullo tippu asfalttiin, ja eiköhän sen pidäkin rupee kierimään, ja ei tässä vielä kaikki. Se kierii yhden auton alle. Auton omistaja on siinä myös ja yrittää saada autoa käyntiin, se on sellainen hassu romanimies. Sanon sille, että sori, mulla tippu kokispulllo sun auton alle. Heh, se vastaa et joo, koitan saada tätä käyntii. No siinä sit vähä aikaa venailen, auto ei starttaa. Siinä pihalla on joku shellin työntekijä joka tekee siinä ulkona jotain palvelutöitä, kerron sillekki mitä tapahtu, ni siinäpä sit venaillaa. Lopulta tää romanimies sanoo, et mäpä työnnän tätä kaaraa vähä, ni saat ton pullon sit. ja tää työntää sitä autoa sen verran, et saa sen pullon, ja ojentaa sen mulle, ja sanoo et oleppa hyvä. Mukava hassu tyyppi oli kyllä. Mä siinä vaan repeilin koko ajan, et voi juma. :DD
Tässäpä tää kirjoitus sitten oli. Voisinpa tässä tekstautella sille ihanuudelle. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti