lauantai 14. huhtikuuta 2012

Sateista, mutta ihanaa viikonloppua!

Eilen oli perjantai 13.pvä. En tiedä sattuiko ihmisille pahoja onnettomuuksia. No, mulle ei ainakaan tapahtunu mitään. Hassua taikauskoa. Katsoin jostasin tietoja tuosta päivästä, esim. Ranskassa ei sellasta päivää ei pidetä, kuin epäonnenpäivä. Mutta kuitenkin monissa euroopan maissa pidetään. Kuulemma juliaanisen kalenterin mukaan juuri tämä epäonnenpäivä oli 13. perjantai, mutta jos käytössä olisi jo silloin ollut gregoriaaninen kalenteri niin se päivä olisikin ollut lokakuun 21.pvä.

No, mutta sepä niistä epäonnistumisista sitten, en tiedä mutta jossain busseissa oli vähän häikkää. Koska esim. bussi 41. kamppiin ei tuossa jotain 4-5:n aikaan liikkunut, jäi pari vuoroa myös poiskin. Oli ne duunipaikan illanistujaiset. Ruoka oli ihan hyvää, isot salaattiannokset alkuruokana, ja sitten espressokahvi, jossa oli jäätelöpallo.  Niin, lähdin liikkeelle sitten jotai 16.40. Bussipysäkille ei oo ihan hirveän pitkä matka, en ehtiny bussiin 40. Ja mietin sitte, että se 41. varmaan kohta tulee. No, kysäisenpäs yhdeltä naiselta, joka oli myös odottamassa siinä, ni se sanoo, että joo.. eipä ole menny tässä vielä 41:stä. "Oon tässä ainakin puolituntia odotellut, ja näyttäs siltä, et kaksi vuoroa ois jo pitäny mennä." No jostakin ilmestyy yks sellanen oranssi huoneistokeskuksen auto, ja sain sellasen käsityksen et se nainen oli itsekin siellä duunissa, tai kun sattumalta se oli jonkun tutun auto. Ja sit se moikkas sitä, ja kysy et olisko sillä aikaa heittää keskustaan päin? Ja kuulin ku se kysy myös, et voiks toi nuori kundi tulla mukaan, kun sekin on menossa keskustaan päin. Sittenpä lähdettiin matkaan, oli aika jänskää, kaikkeen hassuun sitä aina päätyykin

Tulin muutaman minuutin myöhässä sinne ravintolaan, no ei se haitannut, ihan mukavaa siellä oli. Vaikka aluksi mietin, että ei saatana, mitäköhän tästäkin nyt tulee, keksinkö mitään puuhenaihetta. Mun vieressä kun ei istunut oikein sellasta porukkaa jonka kanssa hirveesti olisin jutellu, mut ihan hyvin se sitten meni. Viiniä sai ottaa niin paljon ku halus, mutta en mä sitä sitte viittiny juoda montaakaan lasia. Piikki oli myös auki sen jälkeen sitten, mutta en tilannu mitään, lähdin jo joskus ysiltä pois sieltä, ku livahdin ensimmäisten joukossa pois sieltä. Sitten hassuilin keskustassa jonkun aikaa ja lähdin jo sitten Pasilaan junalla. Soittelin siinä muutamille tyypeille, yhelle Elinalle, joka asuu Jyväskylässä, heh, hänen setänsä kanssa tulee käytyä joskus parilla kalliossa, kun viime kesänä tutustuin joskus Elokuussa siihen setään, ku Elina oli taas käymässä Stadissa, ja se oli yötä sit sen luona, hauska tyyppi.

Vaikka nähtiin kullan kanssa viime viikonloppuna, niin  silti oli taas niin ikävä. Pasilasta lähdettiin suoraan käymään Vantaalla, taas samaan paikkaan mis oltiin kerran aikaisemminkin. Siellä baarissa näin sitten mun kaverin, Marian pitkästä aikaa. Ihan mukavaa oli, sitten kuulin että yks kavereitten bändi olis soittamassa viereisessä baarissa, niin mentiin sinne sitten. Jengiä oli ihan mukavasti. Sieltä kun lähdettiin niin käytiin vielä katsomassa Mariaa, et oliks se siellä toisessa baarissa, kun se jotain sano, et se olis pilkkuun asti sielä. Löytyihän se, jatkettiinkin melkein heti vielä yhteen kolmanteen paikkaan, mikä oli kyllä kaikista hassuin paikka. Kunnon teinipissismesta. Pari pissistä vähä rupes keskenää tappelee, ja sit taksijonossakin jotain pikkupissiksiä kinasteli keskenään,  ihan oli vaatteita repimässä toiselta. :DD Vähän hauskaa oli siinä pikkuisen naureskella, onneksi päästiin taksijonosta aika nopeasti sitten, joskus neljältä oltiin sitten sisällä kämpässä. Tulipas sitä taas valvottua. Höpsöiltiin vaan, juteltiin kaikkea ihanaa ja hassua. Hehheh, se mun kämppis ei sitten lähtenytkään Kouvolaan käymään viikonloppuna, kun ei se saa mitään alennusta junasta, niin se ei sitten raaskinut lähteä, kysyi multakin, ettei kai se haittaa, et se jäis viikonlopuksi.  No mikäs siinä, olin vastannut. Niin oli hassua kun joskus seiskalta, kulta menee vessaan ja tää kämppis on kai just heränny, sanoo sillee iloisen hassusti, että huomenta! Pikkuisen siinä naureskelin itsekin, kun ei olla vielä edes menty nukkumaan. Vielä sen jälkeen ehkä jotain höpöteltiin, kaikkea hassua sitä tulin taas höpöiltyä, ihan kaikkea, maan ja taivaan väliltä. Ihana kun on sellainen ihminen jonka kanssa voi höpötellä pitkään yöllä, ja joka kuuntelee myöskin. En muista ihan tarkalleen, koska sitten ruvettiin nukkumaan, mutta ei me kyllä kauan siinä ehditty nukkua, kun mä jo eka kerran heräilin. Tietysti vähän hellästi rupesin herättelee kultaa, mut sitten taas nukahdettiin. Sängystä noustiinkin sitten vasta joskus kahden-kolmen aikoihin. Siinä aamupalaa syötiin ja vielä olin tässä tällä viikolla ostanu kaupoista sellasia pikku pääsiäismunia, niin niitä syötiin. Joskus viiden aikoihin lähdettiin kauppaan käymään, ostettiin tortillaa ja kreikkalaista salaattia, sekä yksi kanasalaatti, ja siitä sit sekoiteltiin sinne tortillaan sitä. Kulta oli pikkuisen hiljainen, sääkin oli vähä ikävä, mulla se sääkin joskus tekee sellasen masennusfiiliksen, vaikkei olisikaan mikään ärsytysolo, tai muuta.

Käytiin sitten videovuokraamossa, otettiin ensi-ilta leffa Risto. Pääosassa tietysti Risto Kaskilahti. Ei nyt mikään kovin erikoinen, mutta tulipa katseltua,  mutta on niitä huonompiakin nähty. Ilta on sujunut tosi kivasti, tuota leffaa katsoessa, ja tuli siinä sivussa tuo uutisvuotokin vähän sivusilmällä seurailtua. Kuunneltu paljon musaa ja söpöilty. Tänään sitten vielä jonkun verran valvomista tiedossa. Mutta tänään ei oo kiinnostusta lähteä mihinkään keskustaan, vaikka kyllähän sitä jaksaisi,mutta tällä kertaa ihana koti-ilta vie voiton.

Kämppis muuten lähti tuossa kymmenen aikaa jonnekin keskustaan. Huikkasi vaan ovelta, että lähden tuonne keskustaan pyörimään. Vähänkö ihmettelin, ku ei se yleensä käynyt oikein missään, tai ainakaan silloin ku ne oli yhdessä mun broidin kanssa, niin enemmän se broidi oli aina sielä Kouvolan yössä. Ja kun ei se täälä Helsingissä ole vielä kauaa ehtinyt olla, niin vähä jänskää, tuskin se yksin menis Lauantai-iltana keskustaan palloilemaan. Joten on tainnut löytää jonkun kaverin, tai sitten vaan niiden duunissa joku kaveri oli mukaan lähtenyt. Sanoi sitten et älkää ihmetelkö jos menee myöhään. Hmm.. vähä hassua sit jos se rymistelee joskus neljän jälkee tänne kämpille.  Ja sellasessa pilkun jälkeisessä kunnossa.

Tänäänpä onkin puhelin piristellyt jonkun verran, yleensä en jaksa vastata yhdelle kaverille, tai no sen kanssa on vähä vaikea keskustella. Koska se ei sitten itse oikein keksi koskaan mitään kerrottavaa, kiva jos puhelussa tulee sellasia suht pitkiä hiljaisia hetkiä. Ja mun täytyy aina keksiä jotain sanottavaa, muuten se olis aika hiljainen puhelu. Sit jos mulla ei oo kauheasti aikaa jutella, ja oon vastannut siihen, ni katon kelloa, et jos on puhelu ehtiny jo jotain yli 3-5 min, ni keksin jonkun kohteliaan syyn, että nyt on vähä kiire, mutta palaillaan taas. Ja sitten kun se ei tajua, että mä oon töissä päivisin, vaikka oon sanonu sille, ni eiköhän siltä just silloin tule puheluja, luulee kai, että voin vastata duunissani.

Sitten toinen soittaja oli mutsi, voi ei... Tällä kertaa sillä oli semmoista asiaa, että kun ollaan joskus vuokrailtu tätä kämppää esim. heinäkuuksi. niin yksi vakioporukka jo kyseli, niin mutsi kysy mun mielipidettä, kun osa tästä kämpästä on nyt mun omistuksessa, kun tuli ostettua. tai siis ostin yli puolet tästä. Porukoille tästä kuuluu vielä molemmille jotain n. 20% Mutta en oikein pitänyt ajatuksesta, mulla on niinkun töitä melkein koko heinäkuu. Yksi kesä mä olin pari viikkoa kavereilla, mut ei se nyt oikein kiinnosta. Tottakai jos niille riittäis toi toinen huone, et mä voisin olla tässä omalla puolella, ni sit se onnistuis, mut en kyllä muuten olis suostuvainen. Toisaalta, hyvät rahathan siitä sais.

Enpä oo muistanut tätä yhtä mun mukia kuvata, sain sen kullaltani lahjaksi. <3 Ystävänpäivänä.
Tässä sellainen Karvinen muki.<3





Ihanaa tuossa se kulti vaan hymyilee. <3
Nyt meenkin sen viekkuun. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti