En sitten eilen vielä kokonaan jaksanut katsoa Madagascar 2:sta. Hassuilin vaan koneella ja kuuntelin musaa. Rupesi myös hiukan väsyttää, joten menin lepäilee, tekstasin vielä raksulle, mut se olikin jo ehtinyt nukahtaa.
Päivä meni aika rutiininomaisesti tänään. Onhan toi duuni aika tylsää oikeastaan, ku ei mitään vaihtelua, ei voi sanoa, että jokainen päivä on erilainen, tai no onhan se välillä erilaista, kun tekee sitten toista vuoroa, jossa on eri tehtävät. Sitten tänään mulla oli joku työtyytyväisyyskysely, sen kävin läpi aika nopesti. Joo, se siitä työpäivästä.
Nyt ajattelin vähän jotain menneisyydestä kirjoitella. En tiedä, jotenkin sellainen olo. Ärsyttää myös, sellaiset perus sukupuoliroolit. Että kun oot syntyny niin jommaksi kummaksi, niin sun pitää käyttäytyä sillä tavalla miten yleisesti sen sukupuolen edustajat käyttäytyy. Tai, että omaksutaan sellainen, että jos olet poika, et voi tehdä tuota juttua, etkä tuota. Tai sitten just tytöillä, et voi pelata esim. pallopelejä, kun olet tyttö. yms. Molemmin puolin tälläistä siis löytyy. Koulumaailmahan on muuten aika paha, ne muokkaa paljon sellaisen pienen lapsen ajattelutapaa. Ei sitä silloin huomaa, mutta kun olen ajatellut sen jälkeen kun kävin ala-asteen, tai siis nuorena aikuisena tullut ajateltua. Pojat halutaan sellaseen tiettyyn massaan, josta poikkeaminen on yleensä vähän arveluttavaa. Varsinkin miesopettajat "usein" onhan niitä poikkeuksiakin, alkavat paasata armeijoista pienelle pojanaluilelle, että kaikki sinne vaan, "perkeleen paskanhajuiset kollit!" Ehkei nyt ihan noin, mutta kuitenkin. :D
Itse olin sellainen ihme älykääpiö koko ala-asteen. Olin kokoajan menossa, enkä ollenkaan paikallaan. En mä mikään kauhukakara ollut, en pahoja tehnyt. Hieman hassun sekava kylläkin, ja olinhan mä tavallaan erilainen kuin kaikki muut. Pörröinen peikkopoika jo nuorena. En myöskään ihan sieltä puheliammasta päästäkään kyllä ollut, hassuilin vaan ja pyörin. Ala-asteella mulla olikin paljon kavereita, olin myös sillä tavalla suosittu, että en jäänyt yksin välitunnilla, vaan olin porukassa mukana, ja jo silloinkin mulla oli myös vanhempia kavereita. Silloin oli tapana, että nelosluokalta valitaan ekaluokkalaiselle jotku kummioppilaat, ni mä ystävystyin mun kummioppilaan kanssa aika hyvin.
Ylä-asteelle meno ei kyllä niin jännittänyt, en mä koskaan oikein jännitä, paitsi ehkä joskus, mut ei mua sillee koulu jännittänyt. Seiskalla meno vähän muuttui, huomasin että osa niistä tyypeistä jotka oli olleet mun kavereita, eivät nyt sillä tavalla olleetkaan enää yhteyksissä, löysin yhden tosi hyvän kaverin, ja sen kanssa sitten tuli oltua paljon, häntä kiusattiin jonkun verran, johtuen sukunimestä. Mua sitten alettiin kanssa kiusaamaan sitten vähän, ja sellaisestapa syystä, että olin tälläinen pörröinen otus. Pienen kaupungin suvaitsematon ilmapiiri alkoi tuntua mussa ja se nostaa päätään, silloin tajusin, ettei tämä ole se kaupunki missä haluan asua, ja olla. Aloin tulla aika kyyniseksi. Joskus ahdisti, mutta siitä on näköjään selvitty. Nykypäivänä ei ehkä kyllä mua olis kiusattu, sillä näkeehän tuolla kaduilla aika paljon nykyään sellaisia pikkuisia rokkaripoikia.
Arvomaailmani ja käsitykseni elämästä vaihtui jo ylä-aste aikana. Samalla tyylikin, olin vähän sekasikiö kameleontti, tykkäsin milloin mistäkin vaatteista. Rokkarihippipunkkarirastafari. Olin aika hassunpörröpeikkosen näkönen. Rupesin kajalia käyttää ja meikkaa.
Joskus seiskan alussa tulevaisuus oli mulla silleen, että olin miettiny, että tää ylä-aste kun tässä kolmen vuoden päästä ohi, niin meen tietty lukioon, sieltä päästyäni taidan mennä heti armeijaan kesällä. Sitten vasta opiskelee seuraavaksi. Eli muhun oltiin luotu yhteiskunnan sellanen perus ns. aikajana, miten hommat etenisi. Kukaan ei pahemmin ihmettelisi jos nuori sanoo, että hei, minäpäs olen menossa armeijaan. Sepä se, massakulkija menee kavereitten mukana mihin vaan. Mullakin oli tuollainen fiilis. " En nyt kovin innoissani olisi menossa, mutta kai mä sinne menen, kun muutkin menee" Kasiluokalla tajusin, että ei tämä mun elämässä näin mene. Luin tuohon aikaan paljon kirjoja. Leo Tolstoi tuli vastaan, ja rupesin muutenkin kiinnostumaan pasifismista. Ihmiset alko kyselee jossain välissä et mitäs teet, no joskus olin kyllä hiljaa vaan, kun en jaksanut alkaa riitelemään asioista, joista mulla on eri näkemys.
Hassua, ei kukaan sukulaisista oo tullu mitään valittamaan mulle tästä asiasta, etten mennyt inttiin, vaan sivariin. Heh, ehkä mä sitten oon niin hyvä tyyppi suvun keskuudessa, ettei mulle viitsitä tulla jauhaa paskaa. Vaan enemmänkin kyseli, että mites siellä on sujunut? Mulla on muutenki tosi hyvä suku, ei tälläkertaa suku ole pahin. Mulla on hyvät välit kaikkien kanssa. Ja kuulemma oon tosi ihana kun muistan esim mummoakin. Hih, hän oli sanonut viime kerran jälkeen kun kävin, niin oi, olipa mukavantuntuinen se tyttö. Kun käytiin raksun kanssa moikkaamassa.
15-16.v siis muutuin aika paljon, no kaikkihan me muututaan. Jotkut vähä enemmän, toiset ei niin hirveästi. Silti olin perheelleni sellainen helppo lapsi, en hirveästi teini-iässä kiuketellut vanhemmilleni, ulospäin varmaan näytin siltä just, että protestoin kaikkea, ja olen kauhuteini, mutta silti olin kyllä tosi kiltti, mitä nyt tuli baareissa oltua aika nuorena, joskus broidin ja heidän kavereidensa seurassa, kun he edustivat sellaista muusikkopiiriä. Siellä tunsin olevani kuin kotonani. Eikä mua hirveesti hätistelty pois heidän läheltä, kun tykkäsivät pikku rääpäleestä. En siis ihan erakoitunut, paitsi en omanikäisteni kanssa aivan niin paljon aikaa vietellyt, pari nuorempaa kaveria on kyllä pysynyt ystävänä tosin tuolta päin.
Hih, yhdestä tytöstä tuli kunnon rokkari, kun se ihastui muhun, ja sit tulikin seurusteltua jonku aikaa. Oisko ollut noin vuoden. Olihan se vähän hassua, kun joku muuttui yhtäkkiä, kai halusi tehdä muhun vaikutuksen, ja tekihän se. Siihen aikaan porukat ei paljon kysellyt et mites sulla menee, broidista oli enemmänkin huolta. No enpä oikeastaan tuonut koskaan tätä tyttöäkään ees näytille, ajattelin , et kai sitten joskus, kun tässä muutenki toi elämä hiukkasen rauhoittuu. En tiedä, luulikohan mun vanhemmat joskus mua jopa homoksi. No ei kyllä koskaan kysyny sitä, mutta en kyllä ihmettelis jos olis miettiny.
No, samapa se on mitä musta ajatellaan. Sen oon oppinu kyllä, ja oon oppinu kestämään vähän kaikkea. Nykypäivänäkin oikeastaan nauran koko ajan, jos joku yrittää vinoilla, tai se menee vaan ohi multa. Tälläkin mutsin neuvot lähinnä aina naurattaa, en voi ottaa mitään tosissaan siltä vastaan, heheh, sori nyt vaan, mut se on niin koomista ku se jotain yrittää neuvoa. Se kyllä ehkä vähän hermostuu, mutta minkäs teet. En mäkää tuu sitä neuvomaan. Tai puutu sen asioihin. :D
Kesälläkin kun mökillä ollaan oltu, niin lähden usein mummoa moikkaa mieluummin kun jään sen kanssa vaikka kahdestaan, heh. Muutenkin kyllä siellä mummolla viihdyn, kesäisin oon usein siellä jopa öitä. :p
Kohtapa sitä taas tulee salkkarit. Joten niitä rupean kohta seuraamaan, tosin näkisin tän päivän jakson myös netistä. Taidanpa tästä tekstauttaa sille yhdelle ihanuudelle, joka on mun oma aarre, josta en halua luopua. <3 Ja se on vienyt mun sydämen kokonaan. :p
Huomiseen!
(Tai silloin kun jaksan kirjoittaa seuraavan kerran)
Eli palaillaan kuitenkin.
Nii, ja piti vielä tähä lisätä yks runo tai teksti. Mikälie. , jonka tein joskus oiskos n.18.v
" Yöllä lähden keskustaan. On pimeää. En pelkää, koska tiedän ettei kukaan
kuitenkaan tämän näköiseltä tyypiltä yritä viedä mitään. Minä itse
olen se outo. Ja olen outo siksi että hymyilen usein. Ihmiset, nuo maan
päällä elevät oliot, halveksivat jos vain on iloinen. Itse olen myös
kyllä samalla ehkä myöskin surullinen. Mutta iloinen silti. Naurankin
myös. Astun junaan, kun lähden jonnekkin. Katselen ihmisten ilmeitä.
Tulen surulliseksi, kun katson heitä, monet vain mököttävät paikoillaan.
Minä se vain hymyilen. Jatkan matkaani, yöllä meno on hiljalleen
hiljentynyt. Kohta on myös talvi tulossa. Minulla on pipo, jossa on oma
tekemät tupsukorvat. . Näen "kaverin"
keskustassa. Lähdemme baariin juttelemaan mukavia, ja asioita elämästä.
Hän on samankaltainen kun minä. Ja taas saimme katseita. Missä on
nykypäivänä kunnioitus, ystävällisyys? Kaikki ovat vain epäluuloisia". >
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti