keskiviikko 8. elokuuta 2012

Mistäköhän nyt repisi otsikon.. No vaikka tosta noin. *Reps*

Viikko sen kuin etenee, kovalla tahdilla. Tiistai ja ke.  ohi, töissä ihan ok. Mutta tylsyyttä. Samat hommat tietty joka päivä. Ruokien raaka-aineiden punnitukset valmiiksi seuraavaan päivään. Mutta silti ihan nastaa. Kun ei tarvi kovin paljon rehkiä. Aamulla heti radio päälle, niin työtkin sujuvat. Kasilta sitten aamupalalle ja semmoista.

Eilen oli kyllä hieman perseestä tuo koko päivä. Äiti tuli sitten taas kämpille. No onneksi mulla oli sentään raksu, joten ei se niin ärsyttävä sitten ollutkaan. Omalla puolellamme vain höpöteltiin, enkä hirveästi äitini kanssa jutellu. Jotain päivän juttuja, sekä se plussa ja bonuskorttihomma, ku multa on hukkunu ne, semmosta. Sitten se kävi kaupassakin, ja osti meille puolestaan jotai ruokia. Kun mä aina ennen ostanut sille jotain aamupalajuttuja valmiiksi. Itse en nykyään arkipäivänä tarvi aamupalaa kotona. Töissä saan sen klo 8. Se kuuluu siihen, mitä maksan ruoasta muutenkin töissä. Eli 4,20. Aika halpa siis. Iltapäivällä sit kahvi/tee.

Eilen vaan katseltiin salkkareita, olympialaisia, sekä jim-kanavalta Tulli sarjaa. Siellä oli aika hassuja juttuja. Tupakan salakuljettelua ja muuta. Heh, ja jee. Suomi sai sitten ekan mitalin. Hah, raksun töissäkin on joku aina valittanut, että ei suomi saa koskaan mitään mitalia. Ja sieltähän se sitten taas tuli. Nooh, enpä mä kovin paljoa ole seurannut näitä olympialaisia. Ihan vaan ohimennen. Eilen tuli sitten jotain muutakin purjehdusta katseltua, kuin tää Tuuli Petäjän juttu. Saapa nähdä tuleeko muita mitaleja.

Eilen sain sitten mun biljardi- sekä Rayman pelit wiille, jotka postista tuli. Rayman peliä en ole vielä kokeillut, mutta eilen vähäsen biljardia löytiin, mutta eihän koskaan ekalla kerralla kovin hyvin lähde kulkemaan, pitää vähän harjoitella.

Joo, siitä eilisestä vielä... arvasin, että se äiti rupee heti jostain siivoamisesta höpöttelee.. olin just tiskaamassa astioita ku se tuli paikalle, ja voi että. Meinasi kyllä mennä hermot. Onneksi raksu oli jo siinä vaiheessa kohta tulossa, niin vähä tuli parempi fiilis. Onneksi se ei sitten koko iltaa höpötellyt. No eipä sitä tarvitse kauaa kestääkkään, se on kai tämän päivän enää siellä.

Keskiviikko päivä ihan ok. Vaikka olihan töissäkin muutama sellainen pikku sattumus, meinasin pestä oikein kunnolla varaston lattiat, mutta se pesijä ei toiminu, kukaan ei ollu laittanu siihen koneen päälle lappua, että "ei toimi".

Oi, huomenna on sitten 9. Elokuuta. Se tietää sitä, että ollaan rakkaani kanssa oltu nytten 10.kk:tta yhdessä. Awww, miten ihanaa aikaa tuokin on ollut. Paljon ihania muistoja sisältyy tuohon aikaan. Ja se, että nyt jo asutaan yhdessä, on ihan maailman parhainta. Keväällä jo mietin, että kestäisikö kulta mua, jos me asuttaisi yhdessä. Vähän nyt sellanen fiilis palannut mieleen, että olin varmaan aika tyhmä, kun välillä höpöttelin kaikkea, et "kun oot nyt haastatteluissa kevään aikana käynyt, ni muutatko mun luo?" Tuo oli varmasti aika ärsyttävää, kun luulen, ettei kulta ollut vielä ihan valmis muuttamaan yhteen. Mutta onneksi se nyt sitten on jo valmis. Kyllä se tuo kesäloma varmaan auttoi, siihen, että kun oltiin kokoajan yhdessä. Yli 2.viikkoa, ja se meni todella hyvin, eikä ollut mitään tylsää, joten se varmaan helpotti kultaa, ja ei ole ahdistunut siitä, että se muutti mun luokse. Ihanaa kun meillä ei ole ollut riitoja ollenkaan, meillä ne riidat sitten taitaa olla vaan tälläistä jokapäiväistä hassuttelua, jossa kummatkin tietää, että kumpikaan ei oikeasti tarkoita kaikkea mitä höpöilee. En halua koskaan, että se ahdistuisi mistään, mun sanomisista, tai mistään muustakaan. Aina lohdutan kun sillä suruolo. Tätä rakkautta en ainakaan mokaa.

En tiedä mitä sitä huomenna tekisi. Jotenkin voisi juhlistaa. Voitaisiin vaikka kaupungilla kierrellä raksun työpäivän jälkeen. Itse pääsin ihan hyvissä ajoin. Kulta pääsee varmaan siinä 16 - 18. tietämissä. Sillä sitten alkaisi viikonloppu, tosin se joutuu menee sunnuntaina töihin, ni siksi sillä on vapaata perjantaina. Nooh, kai se höpsö jaksaa sitten sunnuntaina herätä, hih pyysin siltä silloin pusuhaliherätyksen. <3 Enpä oo kyllä itsekään miettinyt, mitä tekis sunnuntaina, kun yksin taas on.
Mutta joo, ehkä voisi käydä huomenna syömässä jossain kivassa ravintolassa.

Nii, olin siis tänään tuota aikaisempaa ylhäällä olevaa tekstiä kirjoittamassa kirjastossa, Pasilassa. Ja kun sitten tultiin raksun kanssa kotiin, niin mulle oli tullut taas uus wii peli. Koripallopeli, ehkäpä kohta vähän kokeillaan. Tuota Rayman peliäkin. Oon myös myymässä yhtä peliä, jota vaan aluksi kokeilin, sitä talviurheilupeliä. Tällå hetkellä huuto.netissä. hinnaksi tullut 10,50 € Ihan ok. Saa nähdä huutaako kukaan muu sitä, kuin tämän hetkinen tyyppi, jolla on voittava huuto. Nyt tässä aapelia pelaillaan.

Kulta saattaa saadakin sittenkin, seuraaville viikoille töitä. Sille oli sanottu, ettei ole hommia, mut sitten tuo vuokratyöfirma oli sitten soittanut, ja ne etsii sille siksi ajaksi jostsain muualta töitä, että ei tulis sellasta taukoa. Se olisi kyllä tosi ikävää. Eka vaan kaksi viikkoa töissä oloa, ja sit taukoa. No toivotaan että kaikki järjestyy. Tällä kertaa vuokratyöfirma ei ainakaan näyttäisi olevan se joka haluaisi huijata. Onhan näitä kaikenlaisia juttuja kuultu. Että monia vaikeuksia on, etenkin palkanmaksussa. Toivottavasti ei ainakaan raksulla ole sellasia vaikeuksia.

Tämä nyt varmaan riittäisi tällä kertaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti