keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mukavaa hengailua puistossa kirjojen kanssa.

Tänään töiden jälkeen kävin kirjastossa. Otin aika umpimähkään kirjoja. Mutta löytyihän sieltä myös Elina Tiilikkaa.. Joku Myrsky se oli. Sitten yksi, jonka nimen perusteella jo valitsin, heh enpä tiedä yhtään minkälainen kirja, mutta nimi oli Mustikkasoppa. Mielenkiintoiselta kyllä kuulostaa. Sen kansikin oli aika hassun näköinen, joten pitihän sekin ottaa. Kirjaston jälkeen menin hengailemaan tuohon lähipuistoon, olin myös vastassa kultaani, joka sieltä joskus viiden aikaa tuli, nähtiin siellä puistossa sitten.  Kuuntelin jonkun aikaa kännykällä spotify:ta, raksulle oli tullut myös jonkun ihme tarjous, suosikkkilehteä. Tai sen äiti oli sen tilannut. Niin tänään se lehti sitten tuli. Otinpa sen sitten heti mukaan, ja lukasin. Enpä ole kyllä aikoihin lukenut sitä lehteä. Mäkin olen joskus tilannut suosikkia. Eipä kyllä ihan hirveästi tuo lehti ole vuosien saatossa muuttunut.

Hah, Stigillä oli hassu juttu siinä. Kertoi kuinka voi järjestää omat festarit, ihan kotosalla, ilman kavereitakin.  Ja rahaa. Hih, aika hassu teksti. Naureskelin siinä sille yksinäni puiston penkillä ja raksua ajattelin, jonka kohta taas näkisin. Oi, sieltä se sitten jossain vaiheessa tuli, tai no mä menin sitä vastaan, ku se tuli vähän eri suunnassa, mutta ei se mitään. Aloitin siinä puiston penkillä lukemaan tuota Tiilikan kirjaa. 

Niin, pitääpä tuosta kirjastoreissusta vielä sen verran sanoa, että onpa mielenkiintoista käydä kirjastossa, tuohon aikaan, kun kaikki lapset ovat päässeet koulusta, tuo kirjasto on juuri aika lähellä yhtä koulua, joten nää pikkuiset tulee sinne melskaamaan. Heh, esim kolmen pikkupojan joukko oli innoissaan netissä katselemassa jotain älypuhelinta, ja höpöttivät kaikenlaista iphone juttua, sun muuta. Ja, että minkävärinen kannattaa ostaa. "valkoista ei ainakaan kannata ostaa, se on vähän noloa sitten, jos se likaantuu, kun se näkyy niin hyvin." Vähänkö repeilin siinä sitten yksinäni.

Työt meni tänään ihan jees. Viikko on kyllä mennyt nopeasti. Kuten aina joka päivä. Vielä tää ja ensi viikko vissiin olisi tässä samassa vuorossa. Tai en nyt ihan varmasti muista, koska se vakiotyöntekijä lomalta palailee. Onpa ollu kyllä ihan mukavaa sinä aikana, se on nyt vähä sellanen perus äijä, joka ei paljon puhu, tai jos puhuu, ni murahtelee, ja kiroilee yksinään jos tiputtelee jotain. Aikamoisen vakavanoloinen kaveri, naama peruslukemilla, tai sitten kun se suuttuu, ni ärräpäitä lentelee, ja itselleenhän se suuttuu aika monesti. "helvetti" "no voihan perkeleen perkele" Kun joku purkki tippuu lattialle. Joskus tuntuu, et se haluu tahalleen sielä kiroilla kuuluvasti, et kaikki kuulee.

Raksulla oli taas vähän "huonoja" uutisia. Se ei ole ihan varma, mitä se esim. Perjantaina tekee. Saako se olla tuolla työpaikassa, vai laitetaanko se jonnekkin muualle? Se on tuollaista keikkaa näköjään nuo vuokrafirma hommat, no katsotaan nyt rauhassa palaako se sinne yhteen työpaikkaan missä se teki kaikkia kolmioleipiä, wrappeja, yms. Toivottavasti se ei nyt pahemmin surustele. Huomenna sekin sitten selviää ehkä.

Huomenna olis sitten myös taiteiden yö. Vähän tylsää, että se on torstaina tällä kertaa, mut joo. Eihän me varmaan ehdittäisi sinne, jos se olisi viikonloppuna, kun ollaankin nyt menossa sitten käymään mökillä pe. Ja lauantaina sieltä lähdetään sitten Kouvolaan. Oi, että lauantaina keksitään varmasti jotain tosi kivaa :)

Taiteiden yössä aateltiin mennä katsomaan Olavi Uusivirtaa, Se esiintyy jossain päin Helsinkiä huomenna.







Niin ja syötiin tänään raksun kanssa omatekemiä enchilladakseja. <3 Olivat niin hyviä,  vaikka tulikin aika hassunnäkösiä tuossa kulhossa tehtynä. Raksu ottaa niitä huomenna pari töihinkin.


Voisi tässä samalla laittaa huomisen Olavin keikan kunniaksi tälläisen musavideon. <3







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti