torstai 30. elokuuta 2012

Hassuilupäivä








Ihanasti päivä alkoi. 4.30. Raksu siinä vieressä heräili. ja antoi ihanat halit. <3 Itsekin siinä kävin vettä juomassa ja vessassa, menin makoilemaan, ja kulta siinä ennen viittä tuli vielä kymmeneksi minuutiksi halailemaan. Viiden aikoihin se sitten lähti töihin, itse jäin vielä nukkumaan vähäksi aikaa. Kuudelta sitten heräsin, jonkun aikaa siinä hengailin. Vettä join, ja vitamiinipillerit. 

Bussi tuli ajallaan, siinä lueskelin kirjaa, sekä kattelin ikkunasta ulos. Tänään en ollut myöhässä, Yksi päivä bussikuski jätti väärälle pysäkille, mutta se ei mua haitannut, kun mun duunipaikka oli lähempänä sitä pysäkkiä taas. 

Päivä meni ok:sti. Tänään sitten menin pomon luokse ja kysyin saisinko marraskuun eka ja toka päivät vapaiksi. Siis torstai ja perjantaipäivåt. Kun ollaan lähdössä pidennetylle viikonloppulomalle. Italia on ollut yksi vaihtoehto. Se olis kyllä mukava. No, kyllähän se loma tuli. Halusin sitten ottaa palkatonta lomaa, muuten oisin joutunut ehkä korvaamaan sen jollain viikonlopputöillä, joten ei kiitos. Tahdon ihan vapaat viikonloput. Kuten raksukin haluaa olla viikonloput vapaalla, Ymmärrän kyllä täysin.  Meitä on lähdössä varmaan äiti ja isä, sekä mun broidi..sekä me. Minä ja raksu. Oi, että ihanaa tulee varmasti olemaan. Meidän ensimmäinen yhteinen lomamatka. Pitäisi tuossa vielä käydä hommaamassa passikin, mutta sillähän ei oo kiirettä. n. 2 kuukautta vielä. 

Tuossa mietitytti myös jo nuo joulun lomat. Saa nähdä miten ne menee. Minähän teen sitä arkityöviikkoa, eli vain arkipäivisin, mutta siinä jouluna tulis  viikko vapaata. Niin, mietin että mites tuolla varastossa sitten oikein tullaan tekemään, kun punnitukset pitäs olla niinku 5:lle päivälle. Tosin, eihän siellä tule kovin montaa juttua varmaan, ku henkilöstölle ei tehdä ruokaa, ni ei tule ruokasaleihin, eikä toista vaihtoehtoa. No sen näkee sitten. Varastotila saattaa kyllä tulla aika tukalaksi, kun tilauksia tuskin tulee sinä aikana,. 

Kun pääsin töistä niin menin suoraan keskustaan, kultaa odottelin, sillä meni tänään aika pitkään, yli 9 tuntia. Käytiin sitten Eat&Joy maatilatorilla, ja mukaan tarttui rustiikki-leipiä, sekä luomumaatila kauraleipä, vai mikä se nyt olikaan. Tuo rustiikkileipä on tosi hyvää. Sen jälkeen käveltiin kamppiin, heh matkalla siinä nähtiin taas se Black Superman, joka siellä hassuttelee aina, Mähän tunnen sen, kun se käy aina välillä tiskailemassa tuolla meillä töissä, niin se tänäänkin kun huomasi mut, niin tuli heti et heyyyy, maan... ja sit huomas mun raksun, ni kysy jotai et heyy, onko tää sun super ladyyy? :D hehheh, on kyllä hassu tapaus koko tyyppi. 

Tänään myös oli hieman mysteeri raksun huominen päivä, mutta joo.. kyllä sillä huomenna vielä työt jatkuu. 

Taidan tästä mennä vähän joogailemaan. wii peliä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti