sunnuntai 5. elokuuta 2012

Sunnuntaipäivää Jukka Pojan tahtiin lauleskellen.

Tässä rennosti päivä alkanut. Rakkaani kanssa salkkareita katseltiin. Nyt ollaan ehditty jo niihin jaksoihin, missä Helenan ja Sepon rakkaus alkaa uudesstaan, Sen jälkeen kun Helena vähäksi aikaa joutui linnaan. Salkkareita on aina mukava katsella, etenkin vanhoja. Aki Nikkinen oli kyllä kova. Lempinäyttelijäni silloin. Sitten alussa tietty oli myös Mia ja Saku mun lemppareita.


Raksu sitten teki tuossa lähtöä sinne keskustaan kaveria tapaamaan, mäkin tässä vähän aloin laittautuu itseäni kuntoon. lähden varmaan itsekin kiertelee jonnekkin. Ensiksi tässä kuitenkin oon kuunnellu Jukka Poikaa. Sitä tulee kyllä kuunnella musaa. Tosi hyvän positiivista musaa. Heh, jossakin oli läpällä heitetty, et masentuneilla voitaisiin määrätä lääkkeeks Jukka Poikaa. On kyllä totta, että hyvälle mielelle tästä tulee.  Mullakin menee niiin onnellisesti nykyään, et voi muutenkin samaistua näihin kaikkiin . Oonkin kyllä jo kuunnellut Jukka Pojan tekeleitä monia vuosia. Kapteeni Ä-ni vuosista alkaen. Oi että. FIILIS ON NIIN LOVE. Kun muutenkin tuo sää on tosi hyvä.  Helposti huomaa, et himassa tulee hyräiltyä Jukka Poikaa, kun samalla kuuntelen.


Hassua, oon myös saanut muutaman kaverin kuuntelee Jukka Poikaa, jotka ei yleensä ollut kuunnellut  oikeastaan muutakuin rokkia, ja metallia. :D Nyt se yksi tyyppikin youtubesta töissä katselee Jukka Poikaa.


T'ässä hieman jo tekstailin raksulle, hihihi, laitoin sille vähän Jukka Pojan biisien sanoja, biiseistä kylmästä lämpimään ja elämäni emäntä biiseistä jotain sanoja käytin.
Mutta joo, nyt taidan lähteä ulos. Kirjoittelen sitten loppuun kun palaan, ehkä kuvailenkin jotain.


Nyt tässä on taas ilta, ja on kyllä aika hassu päivä ollut. Sen jälkeen kun tuossa vähän kirjoitin, niin lähdin kävellen kallioon, ja menin suoraan sinne hassuun pizzeria/bar paikkaan. Oli kyllä aika hassut hetket sen kanssa höpöillä taas pitkästä aikaa. Ihmisiä siellä ei silloin ollut, taisi olla aika yksinäistä istua siellä pöydissä, ja katsella ikkunasta ulos. Tulin siis aika oikeaan aikaan. Siinä jotain tunnin varmaan ehdin olla, ennenkuin ystäväni heikki tuli sinne. jonkun aikaa siinä höpöiltiin.
Olipa muuten aika hassua, et se omistaja tarjosi mulle, jotain hassua riisi+kananmuna hässäkkää, hyvältä se kyllä mä aistui. 


Mentiin sen jälkeen Tokoin rantaan, vähän aikaa siinä höpöiltiin, kunnes raksu laittoi viestiä, et sen kaveri oli jotenkin mukamas kyllästyny, ja lähteny kotiin. Hih,  nojoo, se kaveri oli vähän kyllä haissu, oon kuullu raksulta siitä niin paljon, ja hän ei ehkä ihan ole samaa mieltä siitä, että on mukava nähdä sitä kaveria. Tänään se oli kuulemma taas pörröttäny sen hiuksia, ja muutenki hipsutellu, eli pikkusen flirtillä yrittäny sitä. Naureskelin ipsulle kun kuulin siitä. Mut mua kyllä ahdistais tosi paljon, jos mulla ois tuollainen kaveri. Kyselisi liikaa, avautuisi, et kukaan ei välitä siitä. Ja hän tekisi itselleen jotain. 


No on mulla ollut jotain ihmisiä, jotka sanonut tuolleen, mutta ei sentäs siitä ole suuttunut, etten ole sanonut esim, uudesta seurustelusuhteesta. Ymmärrän raksua tosi hyvin, että miksi se ei aina jaksa sen viesteihin vastata. 


No mutta joo, Tokoissa oli ihan kivaa. Sieltä jatkettiin ruttopuistoon, haha, siellä tuli joku mainostenjakelija meitä kiusaamaan, tällä kertaa se oli joku hotelli tornin palveluksessa oleva. Sillä oli sellanen tarjous, et viini, olut, tai siideri maksoi 2,50. No mentiinhän me sitten käymään siellä. käymään, kun halvalla sai juomat. Punkut sitten otettiin, oli kyllä kiva käydä terassilla pitkästä aikaa. Ja hyvässä seurassa. Ihana raksu, mun paras ystävä. Sekä yksi mun toiseksi paras ystävä. Heikki. Hassuiltiin siinä sitten raksun kanssa vähän pidempään, kun Heikki lähti kallioon, juotiin vielä vähän siideriä, hah, katselin siinä samalla tiskillä menua, että halloumisalaatti oli jotain 19€ että aika kivan hinnakas kyllä. No tiesinhän mä kyllä sen, että torni on kallis paikka. On siellä ennenkin tullut käytyä. 


Sitten kun tultiin kotiin, niin alettiin heti tekemään tonnikalapihvejä. Hyviä olivat, kulta ottaa niitä huomenna mukaan töihin, itse en ehkä sittenkään ota niitä, vaikka aluksi ajattelin, ku muistin, että taitaa olla hyvää kasvisruokaa huomenna. Heh, huomenna on kyllä jännä päivä, kun olen sitten oikeastaan vähän niinkun ope siellä varastossa. Vaikka onhan se mun kaveri ollut siellä aikasemminkin, mutta kun ei se välttämättä kaikkea osaa, suomenkieli joskus tuottaa vaikeuksia, vaikka se onkin tosi hyvä suomea puhumaan. 


No, mutta tässä raksun kanssa pelataan taas biljardia, hih itse en kyllä ole pystynyt kovin keskittymään, kun katson tässä raksua vain. Se on niin kaunis höpöläinen. Rakastan häntä niin tosi paljon, etten tekis ikinä mitään pahaa hänelle.. <3


Lopuksi laitan vielä vähän jukka poikaa. Vaikka aika hassua tekstiä. Niinkuin tuo, että sanoo emännäksi. Olen muuten huomannut että jossain päin suomessa ihmiset just sanoo poikaystävistä, et se on mun ukko, ja tyttöystävistä, et se on mun emäntä. :DD Voi että, sain niin naurukohtauksen yhden tutun kesätapahtumassa tossa kesäkuussa, kun kuulin tuollaista. Sitten olin kyllä vähän nolona. Mutta joo, ei se mitään. 






Elämäni emäntä
En koskaan aio sua vedättää
Kaunein kuningatar
En ikinä mä haluu sua pettää
Elämäni emäntä
En koskaan aio sua vedättää
Kaunein kuningatar


Minkä Jah Jah yhteen toi
ei sitä maailma erottaa voi
Viettelysten viuhkat viuhuvat turhaan
en aio astua harhaan
Mikä mäki hyvänsä
mä pidän sua kädestä
Ja pysyn sun vierellä sydämellisesti
Oot aina ja aina mun


Kaikki nää vaiheet ja vaiheilut
ailahtelut ja vaikeilut
menneiden haamut ja huomisen huolet
tulee tähän päivään häiriköimään.
Mut jos oot vielä mukana, niin oon mäki
Jos tiellä on tulta, mä tulen läpi
Voi vaan käydä niinki, et poltan mun näpit
Mut jos se on musta kiinni, niin tulet aina olemaan
Elämäni emäntä


Kerro mulle totuus, sano päin naamaa
Rehellisyyttä säkin tuut saamaan
Enää en moralisoi enkä saarnaa
tarpeeks oon nähny täs vaihees tarinaa
Enkä mä muistele vanhoja kaunoja
Toivon, ettet säkään kaivele hautoja
Tietyt asiat sitoo meitä yhteen,
toisiinsa kohtalomme kytkee



Aww, tästä kuvasta tulee ihan mieleen, kun kulta halaa mua ihanan jäätävästi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti