lauantai 18. elokuuta 2012

Mökkeilyä ja kotimaan matkailua raksun kanssa.

Perjantai oli töissä aika tavanomainen perjantai.. ainakin aamupäivä. Heh, kahvitauolla odottakin kyllä yllätys. Yhdellä työntekijällä olikin synttärit. Ja oli järjestetty sen kunniaksi kakkukahvit ja shampanjat. Oikein iso pullo shampanjaa. Heh, eli työajalla sitä juotiin, ois voinu ottaa vielä lisää, mutta jätin väliin, piti vielä saada hommat valmiiksi. Ettei  ylitöihin joudu.

Myöhemmin joskus kuudelta lähdettiin raksun kanssa mökille. Päästiin äitini kyydillä. Illalla meille tuli kylään tätini ja hänen miehensä. Oli ihan jees, siihen asti kunnes nää sai taas päähänsä rupee laulaa karaokea. Se rupesi ärsyttää, ja tylsyys heti iski. No siinä vaiheessa sitten raksun kanssa vierekkäin jotai höpöteltiin, ku sekin näytti aika tylsistyneeltä. Onneksi ne ei siinä enää kauan laulaneet, vaan lähtivät omalle mökillensä. No ei siinä mitään, kyllä mä mun tädin ja sen miehen seuraa kestän, paremmin jopa ku mun omien porukoiden. Faija nyt on ihan ok, mutta kyllä tuo äiti on sellanen ihme hössöttelijä, jota ei aina jaksaisi kuunnella. Mentiinkin sitten raksun kanssa melkein heti niiden lähdön jälkeen meidän omaan pikkumökkiimme, oltiinhan me kummiski suht väsyneitä jo siihen aikaan, kun oltiin herätty kummatkin johonkin kuuden aikaan, ja rankat työpäivät molemmilla.

Ensi viikosta se kulta ei oikein tiedä vielä mitään, kun päätti että soittaa vasta maanantaina sinne vuokrafirman toimistoon ja kysyy, että onkos mitään tiedossa. Sitä ennenhän ne kyllä oli sanonu, että haluaa ettei taukoja tulis, viikon päästähän kulta ehkä menee sinne paikkaan missä se aloitti työt. Saapa nähdä. Ymmärrän kyllä, että kulta ei ottanut yhteyttä sinne pe. rankan työpäivän jälkeen, hih.. vaikka se kuinka sano ettei halua sitä nyt viikonloppuna ajatella. Niin kyllä se vaan on ensi viikkoa miettinyt. Sen näkee aika helpostikin. No, olishan se kyllä aika vaikeata olla ajattelemattakaan, kun ensi viikko on niin mysteeri vielä. Itsekin olisin ihan ihmeissäni jos samassa tilanteessa olisin. No ei siinä mitään, yritän nyt vain piristää sitä ihanaa kultaa ja tukea häntä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ettei se vaan liikaa rupeisi surustelee..

Tänään sitten tultiin Kouvolaan. Kissaakin hoitamaan, porukat jäi onneksi vielä mökille, tulevat huomenna..ennen meidän Helsinkiin lähtöä. Saadaan olla onneksi kahdestaan. Kulta oli vähän hiljainen, ja ehkä hieman allapäin, halusin sitä jotenkin piristää.

Tehtiin tänään fetawrappeja. Hyviä olivat. Ajattelin sitten kultaa piristää ja hemmotella ja kattasin meille telkkarin eteen sellaisen pöydän missä sitten syötiin, ja samalla leffoja katseltiin. Kulta yllättyikin mun yllätyksestä. Laitoin muutaman kynttilän palamaan, ja punaviiniä vähän laseihin.


Tässä kuvia siitä tunnelmasta. 






Katsottiin hulluna saraan ja iron sky leffat.
Nyt vaan pelaillaan aapelissa ja hassuillaan yhdessä.

Kuvailin mä vähän mökilläkin. Tässä pikkuista kuvailu satoa.





Siinä joku oli kyninyt linnun, yhdessä saaressa.








Sitten pienet shampanjat tuolla saarella.



Sitten oltiinkin jo Kouvolassa, tekemässä raksun kanssa wrappeja.






IHANA VIIKONLOPPU OLLUT TAAS. Kiitos ihanan kullan, sen kanssa fiilis ei voi olla huono.

Nyt taas pelailemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti